Käyn läpi ottamiani kuvia vuosien varrelta. Etsin tiettyä aihetta mutta törmään jatkuvasti samaan huomioon: silloin kun en ollut vielä töissä meillä otettiin paljon enemmän kuvia. Näytimme käyvän kivoissa paikoissa, on väriä ja hymyileviä ihmisiä, leikin simpukoilla ja lajittelen kiviä, istun loputtomia tunteja seuraamassa miten pilvet liikkuvat.
No niin. On kai ihan luonnollista ja hyvinkin tavallista että ihmiset käyvät töissä kodin ulkopuolella. Mutta kun nyt sanon suoraan niin minua ahdistaa suunnattomasti se että käytössäni on x päivä lomapäiviä vuodessa mutta kiinnostavia asioita joita silloin voisi tehdä on x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x infini.
p i i l o m a j a 
Noin se juuri on.Työssäkäynti rajoittaa Elämää. Pystyn kehittämään aiheesta joko komediaa tai draamaa, päivästä riippuen. Epätoivoisimmillani haaveilen lottovoitosta tai varhaiseläkkeestä, vaikka tiedän että molempiin liittyy omat riskinsä. Ja siitä pääsenkin sitten torumaan itseäni kiittämättömyydestä, koska asiat ovat onnellisesti tässä ja nyt (on vielä esimerkiksi se työpaikka).Mietin ihmisiä joilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa itseään koskaan missään, tai joilla on Oikeita Isoja huolia elämässään. Tähän vaiheeseen päästyäni kasaan itseni, ja alan henkisesti valmistautua uuteen työpäivään…
Tajusit selvästi mistä kirjoitin.
Silloin kun minä en käynyt töissä tulimme mielestäni aivan yhtälailla toimeen. Menoja oli vähemmän ja pystyimme säästämään (ainakin helpommin kuin nyt) monissa asioissa. Tulojen pitäisi olla aika hyvät että työnteko sen vuoksi olisi välttämätöntä. Puhun nyt siis perheistä joissa on kaksi työssäkäyvää.
Ja samoja asioita veivaan päässäni kiittämättömyyteen sun muuhun liittyen…Tiedän että moni ehkä halveksuu (ainakin omassa päässään) toivettani saada voida olla ”vapaa” mutten voi estää sen olemassaoloa. Pelkään että kymmenen vuoden päästä taapäin katsoessani näiden nykyvuosien kohdalla ”ei näy mitään”. Etten ollut läsnä omassa elämässäni (ja mieheni, lasteni…)
Voi tiedän tunteen!
Työtä on tehtävä, jotta voi leipää syömän, mutta kyllä välillä sapettaa kun ei ehdi elämään ollenkaan. No, minulla vielä reilu tusina aamuja, sitten VAPAUS! Tosin ei ikuinen…enkä sitäkään haluaisikaan. Lyhyemmät työviikot kuitenkin tekisivät niin hyvää. Viikonloppuisin huomaan, että vasta sunnuntaina alan toipumaan työn aiheuttamasta henkisestä sekä fyysisestä rasituksesta ja silloin pitäisikin jo miettiä seuraavaa työviikkoa.
Pidän kyllä työnteosta ja minulla on mielestäni korkea työmoraali, mutta ne aikataulut…joka aamuinen kukonlaulun aikaan herääminen. Vali vali. Sattuipas sopimaan saumaan:)
Aika tääläkin loppuu kesken. Ja huomaan, että minulla se on ollut poissa dokumentoinnista ja kirjoittamisesta, vaikka teen ja touhuan ihan yhtälailla kuin ennenkin. Nyt taas siihen havahduin, että olipa kiva, kun oli joka viikko pari bloggausta, joita sitten selata itsekin ja katsoa taaksepäin elämää.
Odotan kauhulla sitä kun päiväkotirumba alkaa. Nyt on Mies puolestaan kotona ja minä ”vain lähden” aamuisin, mutta entäpä sitten kun koko arki on hallittava lähtöineen, talvihalareiden tumpuloimisineen ja vielä miehen matkatyötkin. Minäkin huomaan tahtovani vapauksia elämääni/mme. Aupair kotiin hoitamaan aamut ja ruuan valmiiksi kotiin, Viemään lapset päivisin vaikka seurakunnan kerhoon. Oho, puhun jo lapsista monikossa 😉
Teen nyt nelipäiväistä viikkoa ja toivoisin, että voisin lopun elämääni elää näin. Kolme vapaata neljä työtä on ihan eri juttu kuin 2+5! En jaksaisi ajatella kauaskantoisesti eläkekertymiin asti, mutta luontoni on sellainen…plaah.
Liivia: Minusta neljän päivän työviikko olisi ihan tosi hyvä. Olisin valmis esim. tekemään pidemmän päivän niinä neljänä. Minä herään kans kuudelta, ei se kai nyt ihan superaikaisin ole eikä mikään ongelma, minulle se suurin ongelma on se että tuntuu ettemme perheenä voi olla paljoakaan yhdessä ja että työ tuntuu vievän enemmän kuin se antaa.
eilentänäänjne: Nelipäiväinen viikko olisi kyllä hieno juttu.
Älä muuta sano. Kyllä tuollaiset 5 viikkoa 52:stä on niin epäreilun vähän. Olisi pitänyt ryhtyä opettajaksi.
Halusin vielä uudelleen kommentoida kun luin muut kommentit, että kyllä minäkin työskentelen elääkseni, en elä tyoskennelläkseni. Ja mieluiten en työskentelisi ollenkaan. Kertooko tämä sitten työstäni jotain on eri juttu…Ajattele: eräs työkaverini ei halua pitää kuin 1 viikon kerraallaan lomaa kun kotona on niin tylsää eikä ole mitään tekemistä. En ymmärrä!!!
Jatkan kuorolaulantaa. Työ rajoittaa elämää, ei sille mahda mitään. Minä onneksi nautin työstäni ja joskus tuntuu, etten ole työssä ollenkaan, vaan työ tuntuu juhlalta. No, ne päivät ovat tietty poikkeuksia. Mutta kun käy töissä, jää sellainen hidas hortoilu ja mietiskely tekemättä, aikataulut pitävät siitä huolen. Kun voisikin ottaa välillä edes jonkun sapattivuoden tai puoli vuotta, sekin helpottaisi. Mutta enpäs sitten kuitenkaan valita, onneksi saan tehdä mieluista työtä.
Riikka: minun lomani on tänä vuonna pilkkoontunut ihan pisaroiksi. Itse olen sen kyllä valinnut, siihen on monta syytä muttei siihen ole missään tapauksessa syynä se että kotona olisi tylsää tai ei olisi mitään tekemistä!
Kirjailijatar: niin, kai tämän minun alkuperäisen kirjoitukseni ihan takimmainen ajatus (tai mistä siis kaikki sai alkunsa) on se etten tunne saavani työstä sitä mitä toivoisin. Tarviko sun puhua tuollaisesta puolen vuoden, vuoden sapatista..kyllä se olisikin. Mietin niitä asioita joita tekisin sellaisen vuoden aikana…
Eikö sinulla ole mahdollisuutta olla töissä ”4 op 5” niin kuin hollanniksi sanotaan? Monissa työpaikossa mahdollista. Osa käyttää sitä vanhempainvapaata juuri niin, että on yhden päivän viikossa kotona, yleensâ keskiviikon koska silloin on koululaisilla se lyhyt päivä (senhän voi ottaa jokapäiväisenä tai osissa, päivien lukumäärä on kuitenkin sama). Vai ovatko poikasi jo niin vanhoja ettei vanheimpainvapaata voi kayttää?
Suklaasydän/ valitettavasti ei ole mulle mahdollista….
Neljän päivän työviikko olisi niin kultaa. Sellainen järjestelmä olisikin hyvä, että halukkaat voisivat tehdä neljää päivää ja saisivat sitten vähän pienemmän palkan ja taas toiset halukkaat viittä ja saisivat vastaavasti enemmän tiliä.
Minä joudun heräämään puol kuusi joka halvatun aamu, se puoli tuntia on siinä kohdassa vuorokautta tosi paljon. Tosin saisin vartin enemmän nukkumisaikaa, ellen viivähtäisi koneella joka aamuista varttia…mutta kun jotenkin muka niin tärkeää…
Eniten ehkä minua rasittaa kahden tunnin paluumatka. Mennessä pääsee tunnissa, kun linjat täsmäävät.