Jos olisin uskaltanut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla oli  mielessä kiinnostavia kohteita. Lähdin aivan tarkoituksella eilen kameran kanssa. Olin ajatellut valmiiksi miten hyvä valo voisi olla ja miten kätevästi kävellen kulkisin ja saisin haluamistani paikoista hienot kuvat.

Minä en uskaltanut kuvata.

Ajattelin:

– tuo tyyppi tuolla kyttää kameraani, tulee kohta varastamaan sen

– tuo toinen tyyppi tuntuu seuraavan minua, hällä väliä kamerasta

– saanko pian turpaani vai vain tuikeita tuijotuksia?

– jos tuossa ei nyt huumeet vaihda omistajaa niin ihme on (huomasivatko ne minut? Huomasivatko että huomasin? Mitä seuraavaksi?)

– mahtaisinko olla rennompi jos tulisin uudelleen mieheni kanssa?

– pitääkö ylipäätään joka paikkaan tunkea?

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Jos olisin uskaltanut

  1. Ei varmaan pidä joka paikkaan tunkea, mutta sinun uteliaisuudella on varmasti vaikeaa olla tunkematta. Valokuvauksen vaikeus tai helppous riippuu tosiaan kovasti paikasta. Kiinassa se oli todella luonnollista, täällä Suomessa jotenkin jäykkää. Joka paikassa kuvauskieltokylttejä ja mulkoilevia myyjiä. Kiinassa ne halusivat taas poseerata ihan tungeksivat ja työnsivät lapsiaan linssin eteen. Niin ääripäät.

  2. Niinpä, joka paikassa ja tilanteessa ei kannata kuvata. Monesta syystä. Olin 80-luvun alkupuolella, lukion toisella, kolmen viikon kuoromatkalla USA:ssa, ja kaikki oli mielenkiintoista ja ihmeellistä. Erityisesti New Yorkin katuvilinä ja monennäköiset ihmiset saivat minut dokumentaarikuvaajan mielentilaan. Kuvasin sitten vähän rähjäisemmällä katuosuudella laitapuolen kulkijoita, kunnes yksi iso musta mies tuli huutamaan kasvojeni eteen, että jos olen mielestäsi niin mielenkintoinen, vie minut sitten kotiisi. Siihen loppui se kuvaaminen, kun tajusin, että nämä ihmiset eivät saa olla minulle mitään objekteja, ja että he tarvitsevat ihan jotain muuta kuin lintukodosta pyrähtänynytä pikkutyttöä itseään pällistelemään. Siksi yritän yhäkin enimmäkseen olla kuvaamatta vieraita ihmisiä, vaikka kuinka näyttäisi kuvaamisen arvoiselta. En minäkään halua vieraitten ihmisten kuviin.

  3. Vilijonkka: on vaikeaa, olet oikeassa. Totta mitä sanot valokuvauksen ”vaikeudesta” eri paikoista. Suomessa on kaikki vaikeaa ja kiellettyä ainakin. Anteeksi kyynisyyteni mutta siltä tuntuu usein monessa aivan eri yhteydessä.

    Tuija: en olisi sunnuntaina välttamättä kuvannut ihmisiä. Huomasin vaan että kuljeskluani seurattiin, oli olo että ihmiset ihmettelivät miksi mittailen taloja, miksi kummassa otan kissasta kuvaa jne. Ja myönnän että saatoin näyttää ”epäilyttävältä”: hymytön, epävarma luumuilija.

  4. Mun ei oo saksassa tullut kuvattua oikein ikinä missään. Ihmisillä näkee ylipäätään kauheen vähän kameroita, edes juhlissa, vai kännykkäajastako se johtuu, kun kaikilla on kamerat puhelimessa ja sitä kuvaamista ei sit oikein edes huomaa. Kameran kanssa heiluessa mulla on just tuo epävarma luumuilija olo vaikka olisin missä. Kamera ei tunnu istuvan omaan käteen ja kuitenkin tykkäisin kuvata ja dokumentoida. Ehkä vaan pitäisi, kai se alkaisi tuntua sopivalta kun vaan… Miia

  5. Miia: minusta nää on mielenkiintlisia juttuja että eri kulttuureissa ja maissa on eroja tässäkin asiassa. Jos multa olisi kysytty niin enpä olisi koskaan osannut sanoa että aikka Sansassa on eroa Suomeen tämän namerajutun suhteen.

  6. Tämän maan kiellettyjen asioiden lista on tosiaan pitkä. Se jäykistää luovuutta, ainakin minun. Huomaan vähän väliä saavani ideoita, mutta tyrmään ne pian koska ”eihän se sovi” tai siihenkin pitää varmaan hankkia jokin lupa. Vielä vuosi sitten kuvittelin perustavani täällä oman lasten kuvataidekoulun, mutta koko projekti taisi talven mittaa tyssätä kaikenlaiseen yleiseen jäykkyyteen. Alkoi myös pelottaa, että jos joku pönttö sitten tunnilla törkkää maalisen pensselin silmäänsä niin minähän siitä sitten joutuisin oikeuteen. Tms. Suurin osa näistä ongelmista taitaa kuitenkin olla oman pään sisällä, mutta yleinen tunnelma tsemppaa mukaana.

  7. vilijonkka:olen tuosta aivan samaa mieltä että yleinen tunnelma tarttuu ja vaikuttaa. Se on kuin jokin märkä rätti kaiken päällä, kaikki tuntuu oleven vaikeaa ja valmiiksi tuomittu menemään mönkään. Monet ihmiset eivät edes huomaa miten he ruokkivat sellaista ilmapiiriä jonka mukaan ”mikään ei kannata”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s