Nöyrästi vaan

20130908_134527-311520344

Täytin ihan hiljattain 46 vuotta. Minusta se ei ole paljon mitään. Totta kai se on enemmän kuin 10 tai 20 tai 30 tai 40, muttei se siltikään minusta ole vielä paljon mitään. Ainakaan se ei voi olla tekosyy sille että olisi huonossa kunnossa, tai ettei enää voisi tehdä asialle mitään.

Olen aloittanut taas juoksemisen. En piinaa teitä yksityiskohdilla, mutta sen verran sanon että viiden minuutin yhtäjaksoinen hölkkä saa vielä kovasti hengästymään ja pulssin koholle. Lähtötaso on ellei ihan nolla, niin sanotaan nyt nolla pilkku viis. Mutta sehän tässä justiin hienoa onkin! Tuloksia tulee, ja niitä tulee pian. Tiedän sen siksi, että olen aloittanut niin monesti.

Herää kysymys miksen ole jatkanut. Olen miettinyt asiaa ja uskon vihdoin tajuavani miksi. Olen aloittanut vääristä syistä ja väärällä tavalla. Olen jopa juossut muiden takia, mikä vihoviimeinen virhe. Vuosien mittaan olen tajunnut että minun on juostava yksin, minun on varsinkin alussa käytettävä sykemittaria kannustimena ja mielenkiintoani tyydyttämään, minun on käytettävä kunnollisia kenkiä ja minun on oltava nöyrempi.

Niin että taas mennään.

Joskus kuulee ikävänsävyisiä kommentteja varsinkin hiukan iäkkäämmistä hölkyttelijöistä. Sanotaan että juoksevat muka kuolemaa pakoon. Minä ainakin juoksen elämää kohti. En milloinkaan tunne itseäni niin eläväksi kuin fyysisen rasituksen aikana – puhumattakaan sen jälkeen.

 

 

 

 

 

 

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Nöyrästi vaan

  1. Hyvää tekstiä! Ehdottomasti kohti elämäähän tässä kukin mennään ja olemaan sitä parasta mahdollista itseään. Ikää ne kommentoi, mutta itselleni oli silmiä avaava kokemus kun n.10 vuotta sitten juoksi puolikasta maratonia ja siinä kun itse pohdin miten oikeasti joku tällaista voi sanoa mukavaksi, hölkötteli(!) ohitseni kaksi vanhempaa (sinuakin vanhempia uskoisin) mieshenkilöä, jotka leppoisasti jutustelivat ja pohtivat, että sitten seuraavana päivänä voisi käydä vaimon kanssa sellaisen pikkuisen verryttelylenkin. Silloin ymmärsin mitä on olla hyvässä kunnossa vielä vanhempanakin. Ja haluan pitää siitä ajatuksesta kiinni, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Tsemppiä siis tälle aloitukselle!

  2. Uusi Aamu: joo, ajattelen niin että kun kuitenkin olen terve eikä esim. juuri juoksemiselleni ole muita kuin korvienvälisiä syitä, niin miksi en tarttuisi hyvään tilaisuuteen. En tavoittele huippukuntoa tai huippusuorituksia, mutta tunnen että minulla on velvollisuus itseäni kohtaan pitää itsestäni huolta. Sitä ei kukaan muu voi puolestani tehdä vaikka kuinka minusta tykkäisi. Minusta on ihan ihmeellistä kuunnella joskus hädintuskin kolmenkympin ylittäneiden valittelevan ettei voi enää sitä tai tätä kun ”ei jaksa”.

  3. Hienosti sanottu, että juokset elämää kohti! Minä niin tykkäisin juoksemisesta, mutta vain teoriassa, sillä polvet ovat niin huonot, ettei juokseminen sovi. Olen monta kertaa yrittänyt, muttei siitä mitään tule. Ihanaa, että sinä voit juosta. Toivotan siis sinulle paljon nautinnollisia, opettavaisia ja rankkojakin kilometrejä. Urheilusuorituksen jälkeen on aina sairaan hyvä olo.

  4. Minulla on arki sellaista hölkkää, että se on toistaiseksi riittänyt. En ole urheiluihmisiä ollenkaan, mutta teen ilolla fyysistä työtä, pyykkikassien ja kauppakassien kantoa, rappujen juoksua ja sen sellaista – koulun neljä kerrosta, kaksi rappua kerrallaan, ja vielä pystyn puhumaan asiallisesti opettajan kanssa 😉

  5. Ihan mahtavaa! Siis nämä sinun kirjoitukset. Tämä on tunnustus ja kiitos hiljaiselta lukijalta, joka on jo pitkään seurannut blogiasi! Itse olen 43 ja jostain syystä olen tuntenut oloni jotenkin, no, vanhaksi tai sen ikäiseksi että monet muut ovat niin paljon nuorempia… Ja juoksemaan tekisi myös mieli 🙂 Uudelleen aloittamisen tarve pakottaa jäseniä.

  6. kirjailijatar: no kiitos vaan, ajattelen todella niin että elävä olo tulee tuolla hölkytellessä. Tänään kävin taas illalla ja matkan aikana putosi päänsärky ja pari huoltakin. Polviongelmia pelkään. Yritän vahvistaa polviani lihasharjoituksilla…ihan jotain yksinkertaista ja helppoa mutta joka toivottavasti auttaisi.

    Sari: minä taas joudun päivät istumaan persiilläni…On sitä kauppakassihommaa tietysti kans sun muuta arjen puuhaa, mutta kaipaan välillä toisenlaista itseni rasittamista.
    Ja hissiä karttelen.

    mtm: aivan valtavan palkitsevaa saada tuollaisia kommentteja. Kiitos! Siitä iästä: osaltaan varmaan johtuu siitä että olen ollut terveenä että voin hyvin tässä iässä. Tässäkin iässä. Ja ehkä siksi olenkin terveenä kun tunnen oloni hyväksi! Onhan niitä joka paikassa kamalasti ihmisiä jotka ovat itseäni nuorempia mutta en keksi mitä se sitten haittaisi. Viihdyn tosi hyvin paljonkin itseäni nuorempien kanssa mutta myös vanhempien. Että sanoisin ettei ikä ole este millekään, ei toisaalta myöskään tae mistään, ei oikeastaan paljon muuta kuin syntymähetkeemme ja nykyhetkeen sidoksissa oleva määrä. Ikä voidaan ottaa huomioon, muttei se minusta saa määrittää minun olemistani.

  7. Kuulostaapa hyvältä ja – tutulta! Aloitan juoksemisen aina keväällä ja yritän tsempata itseäni jatkamaan syyspimeillä ja talven tuiskeessa, mutta aina ote löpsähtää. Toissa vuonna pääsin niin pitkälle, että ostin lämpimämmät juoksutrikoot, ja viime vuonna vihdoin ne ehdottoman pakolliset karkeasti pohjakuvioidut goretex-lenkkarit, mutta ei, en saanut itseäni juoksulenkille syksyn jälkeen. Tykkään kyllä kovasti hiihtämisestäkin ja sehän olisi parasta talvella tällä korkeudella, mutta kun ne sukset pitää valitettavasti voidella (en huoli mitään patenttiratkaisusuksia, nih), ja niin on taas seliselitys valmiina. Juu. Mutta nyt on ainakin koira, jonka kanssa on pakko käydä edes kävelemässä olivat sää- tai valaistusolosuhteet mitkä tahansa. Hissukseen toivon, että kun koiran kanssa pakosti altistan itseni pimeydelle ja taivaalta tulevalle töhnälle ja jes, raikkaalle ilmalle, niin ehkä saan itseni itseni useammin myös juoksemaan tai hiihtämään. Nimim. Stuide 49 v. 🙂

  8. Tsemppiä juoksulenkeille! Minä aloitan juoksemisen aina syksyisin, kosteassa ilmassa hölkkääminen on ihan parasta :). Tänä syksynä sain fysioterapeutilta ohjeen käyttää juoksemisessa (ja muussakin liikunnassa) enemmän peffalihaksia ja vähemmän reisiä -kannattaa kokeilla! Keventää askelta kummasti. Ennen lenkkiä ahteri täytyy vain ”aktivoida” lantionnostoilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s