20130919_064616373750175

Aamulla kuudelta on nykyään sellaista että ikkunalasi toimii peilinä eikä voi olla varma millainen sää odottaa ulkona.

Viikko menee niin että koko ajan tuntuu olevan kello kuusi aamulla, tai vanhempainilta, tai kokous työpaikalla, tai tuntee olevansa jatkuvasti ruokakaupan kassalla, metrossa matkalla töihin tai kotiin, postissa oma vuoro 37 numeron päässä.

Mutta eilisillan juoksulenkillä aloin melkein lentää, ja se tuntui ihmeelliseltä. Minulla oli Tavoite, mutta ylitin sen melkein tuplasti koska unohdin ajan ja kai hiukan paikankin. Olin ylpeä itsestäni, kevyt, onnellinen ja minä itse.

(Sitten autoin läksyjen teossa, muutuin kuin toiseksi henkilöksi, olimme kaikki kuin pussillinen ampiaisia. Näin ei voi jatkua.)

 

 

 

 

Advertisements

5 kommenttia artikkeliin ”

  1. Voi. Kuin olisi ollut omasta tämänhetkisestä arjestamme ja arjestani. Kävin myös eilen illalla juoksemassa, juuri silloin kun pimeys alkoi tulla, tuntui upealta, syksyisen kirpeältä, olin vapaa ja jaksoin juosta kevyesti, ihana tunne, kroppa totteli hyvin, aivan kuin vain rullasi eteenpäin, saatoin lisätä vauhtiakin. Upea tunne.
    Mutta muuten päivät menevät toistensa perään, aivan kuin katoavat sinne arjen asioihin ja ajattelen lähes joka päivä, että näin ei voi jatkua, miten voisimme järjestää arjen paremmin.

  2. Silloin harvoin kun saan aikaiseksi lähteä lenkille em todellakaan lennä vaan laahan ruumistani kuin löysää verkkokassillista kiviä. Varmasti helpottaisi jos lenkkeilisi useammin ja olisi tosiaan tuo tavoite. Pelkkä yleinen kunnonkohotustarve tai vuosikymmenen kestänyt ylimääräisten kilojen vähentäminen eivät riitä. Saanen udella mikä on sinun tavoite?

    Läksyjen parissa ampiaiset ilmestyvät meillekin varsin helposti. Erityisesti nykyisin huomaan oman sisäisen ampiaiseni olevan herkkänä pienimmästäkin provokaatiosta, kun sitä ensin härnätään töissä päivittäin monta tuntia. Saan sen melko hyvin hillittyä siellä muiden muksujen kanssa, mutta sitten kotona pääsee se turhan helposti karkuun. Ei niinkään saa jatkua.

  3. himalainen: olemme nyt viime päivinä tehneet kaikenlailsta aivan konkreettista sen eteen että arki menisi sujuvammin. Siis ettei tarvitsisi joka päivä etsiä tavaroita, ettei täytyisi joka päivä jankuttaa samoista asioista (no, täytyy hiukan kuitenkin), että kaikki huomaisivat että tietty rutiini, säännöt ja selkeys tuovat helpotusta, eivätkä ole vain ankeita pakkoja. (aikuisten keksimisiä ikäviä asioita lapsia kiusaamaan)….

    vilijonkka: tiedän aivan tosi hyvin tämän verkkokassi-ilmiön. Miten hienosti sitä osaatkin kuvata!
    Nytpä paljastan mikä on tavoitteeni: lenkkeillä säännöllisesti (tällä hetkellä se on kolme kertaa viikossa) noudattaen tiettyä ohjelmaa, joka ei ole sen kummempi kuin että esim. tuona päivänä mistä kerroin tavoitteeni oli vuorotellen 3 min. ripeää kävelyä, 8 min. juoksua. Ja näitä kolme kertaa eli 3/8/3/8/3/8. Tämän viimeisen juoksun aikana kävi niin ihmeellisesti etten MUISTANUT katsoa kelloa, ja huomasin että olin lönkyttänyt jo 14 min. ja se tuntui edelleen hyvältä ja kevyeltä. Se oli aivan ihmeellistä, varsinkin kun ottaa huomioon että pari kolme viikkoa sitten aloitin näin 2 min. kävelyä, 4 min. juoksua, näitä vaihdellen 5 krt. ENKÄ MEINANNUT PYSTYÄ JUOKSEMAAN neljää minuuttia yhtäjaksoisesti. Ja puhun nyt siis sellaisesta hölkästä, mutten vaan meinannut pystyä.

    Eli olen nyt (taas kerran) saanut todistaa itselleni että voi kehittyä kun yrittää, kun tekee jotakin säännöllisesti, etenee maltilla tavoitteineen.

    Läksyt, läksyt…Meidän on pakko mieheni kanssa vaihdella vuoroa kun autamme kuopusta. Myöhään illalla kun kaikki ovat päivästä väsyneitä se on usein aika tuskaa. Pidämme kuitenkin siitä kiinni että vastaukseksi ei käy ”olen jo tehnyt läksyt”, koska se ei ole hänen kohdallaan koskaan totta. Emme tee läksyjä hänen puolestaan mutta etenkin niihin ryhtymiseen saa poikaa kyllä patistaa. Ja siihen, ettei vain huitaisisi niitä. Ranskalaisessa koulussa muoto on yhtä tärkeä kuin sisältö ja vaikka se välillä ärsyttääkin niin käsialan on oltava luettavaa, suttuja ei saa olla jne.

  4. Hei toihan kuulosta fiksulta ohjelmalta! Uskaltaisinkohan yrittää. Palasin juuri sauvakävelylenkiltä, mikä sekin tuntui hyvältä, mutta jotenkin siitä ei tunnu kunnon kohoavan.

    Meidän kuopuksen käsialasta on tullut ihan surkeaa täällä Suomessa, kun vain minä sitä vaadin. Koululle näyttää kelpaavan ihan sotta, ärsyttää, kun tiedän hänen osanneen upeaa kaunoa ja nyt raapustaa karseita teksataustikkuja hujan hajan. Ihan hyvä se ranskalainen systeemi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s