Retrospektiivinen valokuvanäyttely

Kehitin pikkuisessa Olympus Trip -kamerassani olleen filmin. Muistin että filmi on ollut kamerassa ”melko kauan”, joten kuvien odottelu oli jännittävää.

Filmissä oli 36 kuvaa joista suurimmasta osasta en osaa sanoa mitään. Jos en ole tuntea itse itseäni, en usko että tekään siihen pystytte. Jääköön omakuvat siis pöytälaatikkoon. Sitten on puolikkaita taloja, koiran takapuoli (muistan tilanteen, kesti tietyn ajan että sain kaivettua kameran, en ole varsinaisesti aina valmis -lehtikuvaajatyyppi). Oli myös hämärässä istuvia poikia, mieheni epäsuotuisassa valossa (niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisestikin) ja katua ylittävä pulu (?).

Laitan muutamia muita tähän.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jaaha, sitä on lennetty Ryanilla. Se vielä ei paljasta mistä vuodesta on kyse. Lentokoneen ikkunasta kuvaamisessa on menneen maailman fiilistä! Ne jotka haluavat vaikuttaa maailmanmatkaajilta eivät takuulla sellaiseen sorru. Minä haluan vaikuttaa kaikesta kiinnostuneelta joten sorrun.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suomi-elokuvan suuri taivas junan ikkunasta. Nyt muistan että istuin poikieni kanssa Turusta Tampereelle VR:n kyydissä toissakesänä. Junan verhot lepattivat tuulessa, tarttuivat naamaan. Luulin että Suomessa kaikki junat ovat nykyään moderneja, puhtaita ja hienoja. Divät ne olekaan. Olin iloisesti yllättynyt. Pojat olivat vain yllättyneitä. Ei ollutkaan wifiä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Perillä on selailtu mummun kasvikirjaa. Siitä on löytynyt vastaus vaikka mihin. Etenkin siihen, etten tunne juuri mitään kasveja nimeltä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä on viime kesältä. En tiedä näidenkään nimiä. Ostimme siemeniä joista piti kasvaa tuoksuvia, eri värisiä kukkia. Heittelimme pussillisen terassin multiin ja niin kävi, että kukkia tuli koko kesän, aina vaan uusia ja uudenlaisia, kaikki tuoksuvia ja värikkäitä. Yhtenäkään kesänä ennen ei ole ollut niin paljon ampiaisia, mehiläisiä ja muita pörrääviä! Minulla oli mielessä se Muumi-kirja, jossa Muumi-talosta tulee viidakko.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koko kesän toin kukkia sisään, pieniä maljakoita oli kaikkialla, kylpyhuoneessakin. Illalla nukahdin yöpöydältäni tulevaan makeaan tuoksuun. Mies hakkasi yöt läpeensä hyönteisiä liiskaksi seiniin, kattoon, kaikialle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Syksyäkin olen näemmä kuvannut. Kuivuneet auringonkukat kiehtovat minua vuodesta toiseen. Pruukaamme ottaa kuivuneet siemenet talteen ja laittaa ne seuraavana keväänä kasvamaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen ollut Vivian Meierin kuvien lumoissa ja ihastunut omaan varjooni. Syksyllä jokainen meistä on kokoaan pidempi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Perhekuva isän kameroista. Nuo ovat minulle todella rakkaat.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
No sitten on tämä. Ei se valokuvataiteen historiaan pääse mutta oi miten pidän siitä. ”Mää vaan katsoin onko siellä filmi”. Oli siellä, pikku kulta. Ei se haittaa.

Advertisements

15 kommenttia artikkeliin ”Retrospektiivinen valokuvanäyttely

  1. Siinäpä sitä – ei mitään perhealbumien vakikamaa. Ja tämän voin sanoa asiantuntijuuden vakavalla äänenpainolla :). Sosiologian laudaturin menetelmäkurssilla aikanaan analysoitiin perhealbumeja kolmelta eri vuosikymmeneltä.

    Lempi Sveitsistä

    P.S. Jäi kyllä vähän vaivaamaan tuo ”mieheni epäsuotuisassa valossa” kuva, millainenhan se on…

    1. Ai olet tuollaisia analysoinut! On takuulla ollut mielenkiintoista. Vai oliko?
      No se mieheni kuva…..Vastavaloon kuvattu hahmo jolla näyttää olevan kesävatsa, kummallinen asento, sortsit hieman öööh turhan alhaalla ja sen semmoista.

      1. Oli todella mielenkiintoista. Digikuvat, tää nettitouhu jne. on varmasti muuttanut todella paljon valokuvan roolia. Sitä mitä kuvilla ajatellaan kuvitettavan, miten kuvia otetaan ja katsotaan.

        Ja ai tuollain epäsuotuisa, minusta itsestäni ei paljon muunlaisia kuvia olekaan. Olen ihan luonnolahjakkuus epäkuvauksellisuudessa.

  2. Voi kuinka kauniita kuvia! Kaipaan vähän takaisin filmiaikaan. Kävin ihan viimehetkillä, siis ennen kuin edes ajattelin digikameroiden näin vievän mennessään, valikuvien kehityskurssin. Ja se vasta oli mukavaa. Filmikameroissa vain on sitä jotain. Pitäisikin kaivaa jälleen sellaiset jostain esiin.

  3. Minäkin tykkään valottuneesta kuvasta tosi paljon! Sellaisia ilmiöitä ei digikameralla saadakaan.
    Muutoinkin oikein mukava retrospektiivi tämä.

  4. Olisin klikannut tykkää, mutta sulla ei ole sitä mahdollisuutta, johtuen mistä?

    Valottuneita kuvia, mulla oli joskus Olympys myy kamera, jonka olin hajoittanut soosissa, ja sillä sai valottuneita kuvia, jos teippi ei pitänyt. Arttua. Ehkä ensi talvena mulla on skanneri, että silloin voisi käydä niitä kuvia läpi.

    Mutta se on yhtä hyvä projekti, kuin lottovoitto tänään.

    1. Olen tainnut ottaa sen tykkäysnapin pois siinä ajatuksessa että ai saakeli miten noloa jos ei kukaan tykkääkään…että painelee sitä itse vierailta koneilta että vaikuttaisi hiukan enemmän – niin, miltä?

      Tässä kamerassa ei pesä falskaa ilman teippiäkään, mutta takaluukun aukaisu auttaa kyllä! Kolme viimeistä oli mennyt täysin pilalle, niitä ei oltu edes tehty (tai koneethan sen kai päättää) ja otti pannuun koska luulin toiseksi viimeisen olevan tosi hieno.
      Meillä on huono skanneri mutta koska se on niin huono ja toimii joka toinen kerta niin sen takia valokuvasin nämäkin…

  5. Mielenkiintoista. Kuvat ei tarvitse olla aina ”perfekt”. Joskus epäskarpit kuvat on jänniä tai sellaiset joissa kohde on liikahtanut. Kuvasi ovat hienoja ja nuo kertomukset niistä kun muistat nuo tilanteet missä ne on otettu. Olipas kauan ennenkuin kehitit ne!

  6. Olisin halunnut nähdä sen koiran takapuoli -foton mutta hyvä näinkin 😀 Minäkin otan kuvia koneen ikkunasta, tosin viimeksi lentoemäntä tuli huomauttamaan, että laskeutuessa ei saa käyttää mitään elektronisia aparaatteja. En tiennyt, että kamerakin oli sellainen ja laitoin sen nolona pois…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s