Ehkä en muutu

2009_0208_034119

IMG_4330

2009_0208_033808

Joskus toivoisin olevani sellainen joka tekee kaikkensa, yrittää parhaansa, ei anna periksi tai lannistu.
Minä jätän sikseen, kesken, kaivoni on täynnä kirveitä. En kai koskaan ole tarpeeksi halunnut mitään. Ehkä siksi tästä pitää vieläkin kirjoittaa.

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Ehkä en muutu

  1. Minulla on myös kaivollinen kirveitä. Toisaalta ainakin joissain asioissa on ihan hyvä tietää, missä vaiheessa luovuttaminen on vain järkevää. Käyttökelvottomaksi kirves kuitenkin käy, kun sitä tarpeeksi monta kertaa iskee kiveen.

    1. Kaimani, sinullakin kirveskaivo. Kiitos kun annoit tuon näkökulman. Terä tosiaan tylstyy kiveä vasten. Huomasin myös ihan juuri, tässä aamuteetä juodessani perjantaina tammikuun viimeisenä päivänä klo 6.23, että onhan tässä paljon hyvääkin! Olen kokeillut kaikenlaista, oppinut ettei tuo olekaan minulle, ehkä sittenkin tämä kaikki on pitänyt tehdä, vaikka sitten puolitiehen, hiukan sinne päin…koska se on lopulta ollut minulle hyväksi vaikkei silä tavalla kuin alunperin oli ajatus. Anteeksi sekavuus, puhun tässä melkein itsekseni, itselleni.

  2. Olen viime aikoina vellonut paljon muutosasioissa itseni suhteen. Todennut että kaikki tarvittava on jo minussa, riippuu vaan miten sitä aina osaan/jaksan/kykenen käyttää. Sitä kai se on; ikuista keskeneräisyyttä, tietynlaista muutosta koko elämä. Oliko tässä nyt mitään pointtia mutta kirjoituksesi oli vaikuttava vaikka lyhyesti mutta kattavasti.

    T. Paula joka on käynyt täällä pitkään ja ihastunut tyyliisi

  3. Nuo kuvat sopivat mielestäni hyvin yhteen tekstin kanssa. Niissä on molemmissa samaa alakuloa, jonka alta pilkistää jotain aivan muuta. Täydellistä muutosta ja toivorikasta täyttymistä!

  4. Tulisko tässä asiassa vähän semmosta harhaa, että sitä kuulee/lukee tarinoita, joissa joku on sinnikkäästi yrittänyt ja sitten se ura on urjennut tai mikä nyt sitten onkaan se yritetty juttu. Mutta enemmän varmaan on niitä tapauksia, joissa sinnikäskään yrittäminen ei johda puusta pitkään. Ja mitä se ”kaikkensa yrittäminen” on? Missä se raja menee? Ehkä jotkut on myös pilanneet oman ja läheistensä elämän ”kaikkensa yrittämisellä”. Niinkin voi käydä.

    Aloittaja- Katin kanssa olisin taipuvainen ajattelemaan samoin, että on tärkeää osata myös luopua, jättää sikseen, lakata yrittämästä. Sitä yhtä ja samaa juttua siis. Siirtyä johonkin muuhun ja katsoa, mitä siitä tulee. Siitä voi tietysti tulla semmoinen olo, että pöh – aina heitän kirveet kaivoon. Jos siis kertyy useampi juttu, joista ajattelee ”ei sittenkään minulle” tai jotka ei ns. johda mihinkään, vaikka omalta jutulta tuntuisikin.

    Minulla on enempi juuri tuo yrittämisen ongelma. En ole suostunut heittämään joitain kirveitä kaivoon. Olen tahkonnut joitain ja toivonut ja odottanut. En ole luopunut unelmasta. Sinä sitä vasta ei järkeä olekaan. Sellaista saman haavaan rupien repimistä uudestaan ja uudestaan.

    Olen koettanut opetella hyväksymään sen, että monista yritelmistäni ei tule nuttua, ei liiviä eikä aina edes sitä tuluskukkaroakaan. Silti vaan on kelvattava itselleen.

    1. Lempi, kiitos pitkästä pohdinnasta. Parastahan siinä on tietysti tuo ihan viimeinen lause. Vaikka yleensä mielelläni menen siitä missä ei rimaa ole lainkaan, niin huomaan silti itse asettavani ne (rimat) aika korkealle.

  5. Sama vika Rahikaisella. Olen myös yleensä ihan hyvä kaikessa mitä viitsin yrittää, että sinänsä mikä tahansa älynväläys voisi toimia myös todellisuudessa.. Omalla kohdallani myönnän nyt että en ole vain uskaltanut täysillä yrittää niitä kaikkein tärkeimpiä. Kaivelen kuoppia ympäriinsä, vaikka tavallaan tiedän minkä ruksin alla se aarre piilee. Siitä kohdasta pitäisi kanssa vaan kaivaa niin hemmetisti!

    Siis paradoksin paikka: mikä tahansa voisi olla se ns. oma juttu, jos siitä sinnikkäästi tekee sellaisen, ja mitä enemmän ponnistelee, sitä hohtavammaksi se maalikin muuttuu. Mutta ego istuu tiellä -mitäs sitten jos onkin ihan surkea siinä mitä eniten haluaa, tai mitä jos sittenkin haluaa taas luovuttaa? On helpompi epäonnistua niiden vähemmän tärkeiden kohdalla, niin ei mene koko identiteetti uusiksi.. 🙂

  6. Martta, no kuule tuo juuri, että jos ns. yrittämättäkin on ”ihan hyvä”, niin ei voi, tai minä en ainakaan voi olla säännöllisesti ajattelematta: mitä jos yrittäisin täysin, oikein omistautuisin tälle….mihin silloin pääsisin?
    Tämä on mulla kyllä niin hiivatin vanha huomio itsestäni: minun on helppo kuvitella itseni tekemässä sitä, tätä, tai tuota, kovin helposti näen olevani se, tää tai toi. Moni juttu tuntuu just omalta ja ”minulta”….mutta mihinkään en sittenkään mene täysillä, minkään vuoksi en yritä vielä enemmän. Ja kiitos viimeisestä kappaleesta. Olisko syy ollut siinä. Voi olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s