Lontoo V

DSCF3174

DSCF3168

DSCF3166

DSCF3165

DSCF3170

CAMDEN.

Tuntuu että siellä olisi jo käynyt ennen vaikkei olekaan. Olen kai nähnyt niin paljon kuvia, kuullut niin paljon tarinoita. Siellä ei ole somaa eikä sievää eikä kaikkien vastaantulijoiden asiat ole ihan kunnossa. Toiset eivät yritä enää oikein muuta kuin saada uuden kaljatölkin auki. Sitten on toisenlaisia yrittäjiä: t-paitoja niin kauas kuin silmä kantaa, muutakin vaatetta ja Lontoo -roinaa. Kun kävelee eteenpäin ja luulee että siinä ne markkinat sitten olivatkin, niin siitä ne sitten oikeastaan vasta alkavat. Edelleen t-paitaa ja Lontoo -roinaa, mutta myös vanhoja vinyylejä, käsintehtyjä koruja, soitintenkorjaajia, ruokaa kaikenlaista, tavaroita joita ei tarvitse mutta joista tulee halvalla hyvä mieli. Yhdessä kojussa soi taustamusiikkina Madnessin One Step Beyond  ja ai että se sopikin juuri sinne!

Ajattelin: jos nyt olisi ilta, tuossa palaisivat nuo värivalot, söisin ainakin tuosta kojusta ja tuohon menisin juomaan tuopillisen. Olisi pimeää ja saataisi tulla kylmä. Silloin saattaisin tunkea kaikkien muiden kanssa tuohon levykauppaan selaamaan kaikkia niitä vinyylejä jotka omistin kun olin nuori.

Tästä lisätietoa markkinoista ja muustakin.  Kohdasta ”The Markets” klikkaamalla voit huomata että kyseessä on todellakin enemmän kuin yksi rykelmä t-paitojen kauppaajia – kuten itse ensin  luulin.

Ja maailmanloppukin on lähellä.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Lontoo V

  1. Hyvin olet osannut Camdenin kuvata, että se ei ole täynnä toisiaan törkkiviä turisteja. 90-luvulla siellä kanaalin luona oli modernia antiikkia myyviä liikkeitä. Ne kävi sielun päälle. Muistan edelleenkin sen Olivetin matkakirjoituskoneen, jonka hinta oli £120. Minä kun olin reilu 10 vuotta aiemmin vastaavanlaisen koneen pistänyt vasaralla palasiksi, koska halusin oppia koneen mekaniikan. Kyllä harmitti, kun tajusi mitä oli hajoittanut. Saati se James Bond kello 70-luvulta myös. Jonka hajotin/hukkasin. En muista enää mikä sen hinta oli, mutta kova oli senkin kurssi.

  2. En voi sietää kuvia joissa ravaa laumoittain minulle tuntematonta porukkaa. Siksi yleensä joko valitsen kuvakulman niin ettei heitä näy, tai rajaan pois…tai en ota ollenkaan kuvaa.
    Tiedän mistä puhut, liittyen noihin vasaroituihin tai hukattuihin esineisiin. Kyllä pännii ajatella, mutta ehkä se oli aikoinaan oikea teko. Esimerkiksi olen rahapulassa joutunut jotain nuorena myymään ja olihan se hyvä että oli joku keino.

  3. Kävin kaverin kanssa semmosilla design messuilla, jossa enimmäkseen 50-70- luvun huonekaluja ja lamppuja. Kaverilla meinas mennä purkka henkitorveen, kun näki nahkaisen skandinaavista designia edustavan ”tv”- tuolin. Oli heittänyt joskus 90- luvulla vanhempiensa vastaavan roskalavalle, kun olivat modernisoineet sisustusta. Nyt hintapyyntö oli 10 500 frangia.

    Jännä tunnelma näissä kuvissa. Pikkuisen sielua kylmäävä, jotenkin.

    Lempi Sveitsistä

    1. Lempi: sää oli sielua kylmäävä ainakin….
      joo, tuleehan näitä välillä eteen että on heittänyt pois tai mjuuten luopunut jostakin joka olisi nyt hinnoissaan, mutta ajattelen niin ettei kaikkea voi säilöä (minen ainakaan voi enkä varsinkaan halua!) joten ei voi mitaän.
      No, vähän silti kyrsii kun yksi tosi vanha Barbi hukattiin johonkin….

  4. Ihana, rakas Lontoo. Sinulla on niin ihana tapa katsoa, kuvata ja kertoa. Jokainen meistä kokee saman asian omalla tavallaan, ja se on vain hyvä. Avartaa maailmankuvaa. Kiitos näistä! 🙂

    1. Kiitos vaan arviostasi, Jenni. Todellakin: minun Lontoo ei ole samannäköinen kuin jonkun toisen Lontoo (joka taas on erilainen kuin jonkun kolmannen).Kaupungeista tuntuu saavan aina jotakin, piti mistä tahansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s