Ajatuksissani

img_9467

img_9140

img_9143

Olen katsellut paljon vanhoja valokuvia viime aikoina. Ei mitään ikivanhoja, mutta monien vuosien varrelta kuitenkin, minun ottamiani. Ihmiset niissä muuttuvat, pienistä tulee isoja, isoista vanhempia. Pojat ovat niin halattavan näköisiä puuhissaan. Olen iloinen että olen kuvannut heidän jalkojaan, selkiään ja niskojaan. Ettei vain naamaa ja edestä, valokuvahymy päällä.

*

Eilen vaihdoin esikoisen sänkyyn lakanat. Se ei ole helppo homma, sänky on sellainen parvi. Kiipesin sinne ja kyyryilin kattoa varoen. Kaikki ne pienet pehmolelut ovat edelleen sängyn vieressä olevassa lokerikossa. Otin pölynimurin sinne ylös, imuroin leivänmuruja ja muuta kummallista (tai ehkä sittenkin aivan tavanomaista), laitoin hiukan lehtiä ja kirjoja pinoihin. Imuroin vielä huolella sängyn päädyn ja pienen laatikon missä poika pitää kaikenlaista. Eräänlainen yöpöytä siellä yläilmoissa. Huomasin kyllä tavallaan mitä imuri imaisi, mutten kuitenkaan tajunnut.  Ja sitten oli myöhäistä. Sellaista sattuu kun on niin ajatuksissaan.

Olen muninut. Olen imuroinut ruskean hiuskiuhkuran poikani pÿdältä. Se oli silkkistä tukkaa, suht pitkä pätkä jonkun hiuksia. Olen liikuttunut. Pojallani oli jonkun Tärkeän kiharatukkaisen kiehkura pöydällään. Nyt ei ole enää, enkä osaa sanoa siitä mitään hänelle.

 

Advertisements

12 kommenttia artikkeliin ”Ajatuksissani

  1. No voi, toivottavasti poikaa ei juttu hirmuisesti sureta…Meillä nuorimmainen katselee usein valokuvia ja pyytää minut seurakseen. Ja aina menen, vaikka mukamas olis joku homma kesken.

  2. Erään kuljetusfirman mies katseli asuntoamme kai enemmänkin ohimennen ja sanoi ”ai teillä on täällä pieniä lapsia” johon minä että ”ei ole. Isoja jo ovat ja asuvat muualla…niin nuo pehmolelut hyllyssä ne ovat poikani vanhoja ja asuvat edelleen hänen huoneessa…” Mietin pitäisikö minun siivota nuo pois jonnekin kaappiin ja sisustaa kuin aikuinen, mutta siinä ne edelleen ovat. Pala jonkun lapsuutta ja mennyttä aikaa. Minulle, äidille, tärkeitä jotenkin. -Anne

    1. Mun esikoinen on kaikessa sellainen ”mikään ei saa koskaan muuttua”. Koska kaikki kuitenkin muuttuu, halusi hän tai ei, olisi hyvÄ että hän oppisi hyväksymään muutoksenkin. Toisaalta on tietty hyvä jos jotkut omat tutut esineet luovat turvallisuutta kaiken muuttuvaisen keskellä.

  3. Jäin miettimään, että ehkä teini-ikä on siksikin niin kömpleö vaihe, kun ihmiset ympärilläkin suhtautuvat siihen hämmentyneenä, että on vielä ne lapsuuden nallet, ja sitten jo salaisuudet ja hiuskiehkurat, ja kuitenkin se imuroiva äiti, muttei sitten vielä ole niitä lakanoita itse vaihtamassa, ja kukaan ei oikein osaa sanoa mitään -olit poiminut kaikki elementit tähän tapaukseen, niin hyvin että minäkin lukijana olen jotenkin kauhean huvittunut ja kauhean tosissani samaan aikaan 🙂

  4. Minä olen kova nainen imuroimaan yhtä ja toista ja vähintään kerran kuussa kaivelen sieltä imurin uumenista korvakoruja, pikkuleluja, päiväkirjanavaimia, viimeksi miehen miksauspöydällä olleita ”ruuveja”. Vakaviassani olen harkinnut kokonaan vain kostealla pyyhkimiseen siirtymistä, niinhän Kiinassakin pärjättiin!

    Mutta jos mä imuroisin aarrekiehkuran niin kyllä siitä hurja mekkala syntyisi! Mutta toivotaan Jonkun Tärkeän muuttuneen jo Entiseksi Tärkeäksi. Nopeita tuntuvat nuo teinit olevan noissa hommissa.

    1. minusta tuntuu ettei poika tule sanomaan hiuskiehkurasta koskaan mitään. Hän ehkä tajuaa mitä on tapahtunut mutten voi uskoa että hän sanoisi mitään. Silloinhan hän joutuisi ”myöntämään ” että joku tällainen jännä salaisuus oli!

      1. Teillä salaisuudet ovat siis oikeita salaisuuksia. Täällä nämä tyttäret uskoutuvat toisilleen ja pian on ihastukset ja muut salaisuudet yleisessä tiedossa ja ruokapöytäkeskusteluina.

  5. Hei. Minun on täytynyt kirjoittaa monta kertaa. Esimerkiksi, että kiitos että olet ja blogisi on.
    Viime aikoina (päivinä) joka kerta kun tulen blogiisi pelkään, että olet jo lähtenyt. Japaniin poikasi kanssa. Sillä haluan kirjoittaa paljon, mutta erityisesti tietysti, että olen niin iloinen ja onnellinen, että olette menossa ja haluan koko sydämestäni toivoa teille ihanaa matkaa, seikkailua, yhteistä aikaa Japaniassa.
    Ihanaa, että menette Kyotoonkin. Haluaisin suositella teille paljoa, mutta teidän, ettette tarvitse suosituksiani, sillä Kyoto ei tule jättämään teitä kylmäksi vaan te löydätte paljon, koska teillä on ihana asenne. MInun pojat on ihan eri ikäisiä, mutta nekin löysi. Kaikki ilmeisimmätkin turistipaikat antaa jotain, koska ne on ihan syystä turistien suosiossa. Mutta pienempiäkin juttuja löytyy, löydätte. Se on varmaa, voitte mennä niiin huoletta!
    Änkeäisin matkalaukkuunne, jos voisin. Näkisin ihanan Japanin, hengittäisin hyvää energiaa. Jos edes jossakin likapyykkipussissa on tilaa, olen siellä. Ja tiedä, että odotan kuviasi ja tunnelmiasi matkalta. Itken jo valmiiksi.

    Hyvää kesää koko perheelle!

    ps. blogissani on vuoden 2012 heinä-elo-syyskuussa japaninmatkastani monta postausta. Mondolla on Tokyo opas, joka on kivaa luettavaa, vaikkei edes olisi lähdössä matkalle, saati jos on:)

    1. Joola, hei!
      Ilahdutti kovasti kommenttisi. älä huoli, matkamme on vasta lokakuussa. Olemme vaan aikaisin asialla jotta ehdimme nauttia vielä enemmÄn…suunnittelusta, odottamisesta…

      Kiitos kun vinkkasit blogiisi ja Japani -juttuihin. Olenha blogiasi lukenut mutta sittemmin se on jäänyt sivuun, en tiedä miksi. Nyt ilokseni löysin ne kaikki tosi hienot kirjoitukset Japaniin liittyen.

      Olen lukenut netistä ja kirjoista niin paljon Japanista että alan pelätä pettyväni. Luen silti, sillä jokin sanoo että se on oikeasti vielä parempaa ja mieluisampaa enkä oikeasti voi pettyä.
      Jännä nähdä mitä siitä kaikesta saamme irti.

  6. Luet juuri niin paljon, kuin nautit. Sitten viimeistään kun astut koneeseen, unohdat kaiken. Ja rakentuu oma matkanne. Minä tunnen vahvasti, että käy niin. Ja koska olet sinä, ja poikasi, te ette voi olla saamatta jotakin irti. vaikka vain maleksisitte päämäärättömästi ja tsekkaisitte ruokakaupasta hyllyjä hakien jotakin mitä syödä ja etsien junapysäkkiä tai bussipysäkkiä tai majapaikkaa (jotenkin ajattelen, ettette vaan suhauta taksillla ovelta ovelle) näette jotakin, eksytte pikkaisen, kuulette jotain, huomaatte jotain, joku suosittelee ehkä yllättäin jotakin – ja niistä pikkujutuista muodostuu teidän matkanne. Petytte, jos makaatte sairaina koko loman. Paisti sittenkin teillä on se japanilainen majapaikka, jossa sairastatte, ja telkkari ja joku nesteytys vaikka tai paikallinen ystävällinen ihminen auttaa teitä tai mitä ikinä. En minä pelkäisi pettymistä. (Tai pelkäsin ennen matkaamme, että me sairastutaan tai pojat ei tykkääkään tai sattuu jotain kamalaa, onnettomuus… Onneksi pelkäsin turhaan.

    Vasta lokakuussa. Jee! Ehdin ajatella vielä monta kertaa teitä ja tulevaa matkaa. Oi ehkä ruska. Tai mikä ikinä. Aina on erilaista, kuin kotona.

    Toivon, että Japani ottaa teidät vastaan hyvin. Ihanaa, että olette menossa.

    Ja luen blogiasi muutenkin, kuin Japania odotellen. Juttelen. Sinullakin on kaksi poikaa. Ja minullakin on paljon kuvia omien poikieni niskoista ja poseerattomuuksista. Ja ja ja.
    Mutta minullakin oli taukoa Piilomajasta, kun blogilistani kävi kovin kapeaksi. Sitten ärsyynnyin, kun kaikissa blogeissa on samat kuvat ja jutut ja sitten tajusin miettiä, mitä blogeja minä oikein luen ja palata ”vanhojen” kadotettujen lemppareiden pariin. Täällä ollaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s