Minä itse

2013_1111loka0010

2013_1004loka0009

Milloin viimeksi sait yhteyden omaan itseesi, syvimpään minuuteesi, henkilöön joka on ”minä itse”, ja joka on ollut lähestulkoon samanlainen alusta asti?

Hämmästyn usein sitä miten vähän tämä ”minä itse” muuttuu silloinkin, kun melkein kaikki muu muuttuu. Onko siis kyseessä  syvin olemuksemme, oma ainutlaatuinen tapamme olla ja mennä, reagoida, elää?

Aivan hyvin voi olla iätön ja ajaton – päässään.

Advertisements

8 kommenttia artikkeliin ”Minä itse

  1. Kirjoitat lyhesti ja ytimekkäästi asiasta, josta ole viime aikoina varsinkin kovasti pähkäillyt ja pähkäilen edelleen.

    Olen yrittänyt pohtia sitä blogissanikin, mutta vaikka tutkimuskohde on lähinnä minua, en ole onnistunut ottamaan siitä selvää.

    Kirjoitin viimeksi jopa itselleni sielunmessun, jospa se auttaisi. Mutta ei auttanut. Yritän jatkaa tutkimuksiani. Va onkohan se turhaa hommaa. Panen itseni koville ja vaadin vastausta!

    1. Kävin lukemassa pohdintasi. Samaahan se kuin omatkin ajatukseni. Harmittelit ettet osaa tiivistää. Minä harmittelen etten malta sanoa kuin pätkissä.

  2. Minulle se minä itse on ehkä tunne siitä että kaikki on ”oikein” -silloin olen eniten itseni, eniten linjassa itseni kanssa.

  3. yhteys omaan itseen on joskus pelottava asia. pelkään että minulle käy kuin uspenskin fedja-sedässä, jossa puhumaan oppinut naakanpoika pitkäkynsi ajoi posteljooni petshkinin romahduksen reunalle.

    naakka tiukkasi ovea koputtaneen posteljoonin henkilöllisyyttä niin sinnikkäästi – kuka siellä? kuka siellä? kuka siellä? -, että lopulta petshkin istui portaille ja rupesi itse kysymään itseltään: kuka siellä? kuka siellä?

    1. Ylipäätään puhuvat naakat huolestuttavat minua mutta jos ne vielä alkavat tivata onko mulla ketään kotona…Jos se ”minuksi” luulemani onkin vain yksi vaihtoehto? Ehkei se olekaan minä!

  4. JOSKUS tulee sellainen… atavistinen fiilis, jolloin luulen että tunnen jotain samaa alkuperäistä minuutta kuin lapsena muistan tunteneeni… kun jokin elämää suurempi kysymys valtasi mielen. Siinä on jotain maailman äärellä riippumisen, elämän ja kuoleman rajalla keikkumisen vaaraa. Enää en muka ennätä sellaisia pohtia – tiedänkö liikaa – turhaa!?
    Etenkin kun kuvia sinusta tyttösenä, itsenäsi, hymy herkässä katsoo, tulee vain mieleeni se katse, joka tuoreilla vauvoilla on: ”mä tiedän, älä huoli”. Että viisauden siemen on sirkkalehdissään jo pienessä ihmisessä eikä se taimi koskaan häviä. Kyllä siihen pieneen alttiiseen itseen voi yhteydenkin saada, jos vain koettaa ja: uskaltaa. Ehkä jopa pitää..!

  5. Pia: meidän suomen kielemme on niin ihana! Takerruin siihen miten viimeinen lause voi tarkoittaa kahta asiaa, ja molemmat sopisivat yhteyteen. Että olisi ”pitää” merkityksessä ”tykätä” (että tykkäisi siitä pienestä alttiista itsestään) tai sitten ”täytyâ” (että ehkä jopa täytyisi uskaltaa saada yhteys siihen itseen).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s