Kuukauden kuluttua

2011_09110002

2011_09120016

Tasan kuukauden päästä lähden isomman poikani kanssa Japaniin. (!!!!!)

On sitä suunniteltu, on sitä odotettu! Monet teistä ovat ehkä matkustaneet tuhannesti enemmän, eikä kaukana käyminen ole mitään sellaista jota eletään kuukausia etukäteen. Tai jälkikäteen, sen paremmin.

Minä en ole koskaan lentänyt Espanjaa kauemmas. Jo monen tunnin lentomatka tulee siis olemaan uusi kokemus – puhumattakaan siitä kaikesta muusta mikä väistämättä seuraa kun on ne tunnit istunut koneessa.

On ihanaa olla aivan uuden äärellä, on hienoa tietää saavansa kokea asioita joista ei ole mitään käsitystä entuudestaan. Perhana että ottaisi päähän jos päällimmäisenä olisi sellainen ”tää nyt on niiiiin nähty tää Japani….”….

Aion olla aivan lapsellisen innostunut, kulkea suu auki hämmästyksestä jos siltä tuntuu. Turhan coolit turistit ovat….varmasti onnettomia.

Advertisements

18 kommenttia artikkeliin ”Kuukauden kuluttua

  1. Odotan kuvia jo! Mulla on se haave että ensi vuonna pääsisin isoja synttäreitä viettämään Kiotoon. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka toteutuis.. Japanista olen nähnyt vain Tokion kentän ja senkin pikaisesti..

    1. meillä ei olisi toteutunut ellemme olisi päättänyt että pienellä porukalla (Japaniin hingunnut poika ja toinen vanhemmista) se onnistuu kun tingimme muista jutuista. Ja kun suoraan sanon niin mieheni ei ole mikään organisoija…eli kun minä otin asian hoitoon niin siitä tuleekin jotakin!

  2. Ehdottomasti mukana! Japanissa en ole koskaan käynyt mutta voin kuvitella, miten se vie mennessään…

    1. Pandice, en ole yhdeltäkään ihmiseltä kuullut ainakaan että se olisi jättänyt välinpitâmättömäksi. Oman suhtautumiseni näen kohta.

  3. Minusta tämä on aivan huippujuttu! Ei ole häpeä suunnitella, odottaa ja olla innoissaan. Sehän on puoli matkaa jo se. Viime vuonna kun teimme pitkän Pariisin, oli vähän samat tunnelmat. Japani on tietysti aika monta askelta jännempi juttu, mutta sinänsä sama asia sillä Pariisi oli meille se mitä haluttiin. Ei päivääkään mene, ettenkö muistelisi sitä aikaa ja olen niin iloinen että tehtiin se! Rahojaan ei voisi paremmin sijoittaa. Ainoa huono puoli on se, että haluaisin tehdä sen kovasti uudelleen, mutta lapsen koulu ei jousta enempiin.
    Joten iloa suunnitteluun!

    1. iloinen puolestanne! Juu, ei ole häpeä. ei musta ihan heti tule sellaista maailmantuntijaa joka narisevalla äänellä kertoo totuuksia sen kaikista kolkista kun ”tuntee ja tietää kaiken”. Juuri tuota olen miettinyt että mihin pakollisista kuluista jäävân rahansa laittaa, mistä saa todellista iloa. Kyllä matkat on yksi sellainen juttu.

  4. Totta tuo, mitä sanot turisteista. Sehän juuri on se matkailun ilo, kulkea suu auki, löytää uutta, ihmetellä!

  5. Kuinka jänskää! Ja aivan mahtavaa, että sulla on reissukaveri yhtä innostunut.

    Sitä en tiedä, onko ylicoolit turistit onnettomia, mutta mun mielestä niillä ainakin menee rahat ja aika hukkaan. Ja ehkei se liity pelkästään turisteeraukseen, jos ”tää on niin nähty ja hohhoijaa” on perusasenne, niin taitaa mennä koko elämä vähän hukkaan….

    viime kuussa Belgian Lempiksi muuttanut

    P.S. Ihmeteltävää ja innosteltavaa piisaa näissä uusissa kotinurkissa, mutta mulle tuli yllätyksenä se, miten koville ottaa veden puute. Siis se, ettei täällä Brysselissä ole merta, järveä tai edes isoa jokea.

    Välillä tuolla isossa, upeassa puistossakin kävellessä mulle iskee sellainen ahtaanpaikankammoa muistuttava tila, kun ”en pääse veden äärelle”. Mun Genevessä kasvanut nuorimmainen puolestaan kaipaa vuoria horisonttiin, sanoi taas eilen iltakävelyllä ”täällä on paljon kivoja paikkoja, mutta tulee vähän turvaton olo, kun missään ei näy vuoria.”

    Mulle se ”iso vesi” todellakin tuo sellaisen vapauden tunteen. ”Että ei tässä mitään hätää, eikä mikään ahdista, kun jos jotain (en tiedä mitä, kun en ole sinänsä mitenkään pelokas tai ahdistunut ihminen) tapahtuis, niin on tuo vesi.”

    1. Reissukaverihan se on tämä, matkan alkuunpanija!
      Vai että Belgiassa, tervetuloa! Hokasin veden puutteen vasta kun jo olimme täällä. Tai oikeastaan silloin tajusin että jumaliste, Haagissa asuin niin että meri ja hiekat oli siinä 10 min. kävelymatkan päässä ja aina tuoksuna tuulessa, enkä silloin tainnut tajuta ihan täysin miten sitä tulen kaipaamaan!
      Ymmärrän TÄYSIN vuorikaipuunkin vaikken sellaisissa maisemissa ole koskaan asunut. Silti kun hiihtolomalla ajaa niiden kainaloon tulee kieltämättä se turvallinen tunne: vieressä on jotakin suurta joka pitää huolta.
      MitÄ nimenomaista puistoa tarkoitat?

      1. Parc de Woluwessa olen viime aikoina enimmäkseen käppäillyt, sehän jatkuu sitten oikeastaan suoraan jonkun muun nimisenä puistona sieltä takaa.

        Yksi suosikkipuistoistani täällä on Solvayn puisto, vaikka se ei mikään valtavan iso olekaan (tosin takaportistahan voi livahtaa halutessaan metsään), mutta sinne on jo sitten erikseen ”lähdettävä”.

        Hauska, että sulla on sama fiilis noista vuorista, kun kuopuksellani! Tuo turvallisuuden tunne. Minusta vuoret on usein enempikin uhkaavia. Varsinkin sieltä ”juurelta” nähtynä. Tykkäsin kyllä siitä huolimatta kovasti vuorilla kapuilla ja kävellä. Ja koin aikamoisena luksuksena sen, että meidän kotoa pääsi bussilla hurauttamaan Saléve- vuoren kupeeseen. Viistoista minuuttia ja sen kun alko kapuamaan tai jos laiskotti, niin mentiin télèferriquellä ylös ja tehtiin sitten ylhäällä kierros lehmien ja riippuliitäjien keskellä. Sieltä oli hienot näkymät Mont Blancille.

        Mutta täällä on sitten tässä kaupunkimeiningissä ihan eri tavalla ihmeteltävää kuin edellisessä kotipaikassa. Ja minä en tosiaankaan ole cooli en asukkaana enkä turistina, täysillä ihmettelen ja innostun…

  6. Hyvää reissunodotusta, ihanan innostunutta ja innostavaa! Mäkin jo odotan sun tuntemuksia ja kuvia Japanista, oikein kutkuttaa, ja kiinnostaa tosi paljon se miten te äiti-poika tiimi koette reissun.

    Ihmisten tapa nähdä ja käsitellä on niin erilainen, mua esimerkiksi aina jännittää niin paljon yhtään minnekkään lähteminen, etten yleensä halua keskustella aiheesta oikein kenenkään kanssa..

  7. Täällä kans yksi, joka jo odottaa kuvia ja kokemuksia! Japani sinun linssin läpi – count me in!

  8. Kiitän ideasta, pojan kanssa käytiin Oslon merimuseot ja tytön kanssa ensi viikolla Barcelonaan. Huippumatkaa teille!

  9. Lempi: kirjoitin joku vuosi sitten Solvaysta http://piilomaja.wordpress.com/2011/05/16/missa-lepakot-asuvat/ ja huomaan että olit kommentoinut silloin. Se on upea paikka.

    Muistan kun näin elämäni eka kerran Alpit. Ei siitä niin kauhean monta vuotta ole. Oli hämärää enkä tajunnut etten nähnyt puoliakaan. Seuraavana aamuna valossa tajusin koko komeuden. Kuin joku jolla on valtavan iso ego olisi ollut siinä vierellä. Ei pidä mitään melua itsestää, senkun rauhallisesti seisoo siinä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s