Hys hys vauva nukkuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(…toivottavasti kuitenkin jossakin muualla kuin eka kuvan kalterin takana!)

*

Luin vähän aikaa sitten vanhoja muistikirjojani. Niin vanhoja, että pojat olivat ihan pieniä. On se hyvä että on ne kirjat, muuten pitäisi muilta kysellä että mitä tapahtui, mitä tehtiin, missä käytiin. Meidän bébét ei paljon nukkuneet, emme mekään, tai sanoisinko minä. Minun miehenihän nyt nukkuu vaikka istualtaan ulkohuussissa.

Olen kiitollinen siitä että olen jo vuosikausia saanut nukkua yöni hyvin. Se on aivan kaamean tärkeä juttu. Osanottoni kaikille teille jotka eivät juuri nyt voi syystä tai toisesta nukkua.

Kello on puoli kahdeksan. Kahden ja puolen tunnin kuluttua menen taas nukkumaan. Ai hitto kun nukkuminen onkin hienoa.

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Hys hys vauva nukkuu

  1. Kyllä se on oikeasti ihan suunnaton etuoikeus, että saa nukkua. (Edes silloin, kun saa nukuttua) Sitä on kyllä oppinut arvostamaan kahden valvottajan jälkeen.

  2. Pitää niin paikkansa! Viiden vuoden levottomien unien jälkeen olen kiitollinen jokaisesta seitsemän tunnin uniputkesta jonka saan. Kaiken varalta juon joka ilta kupillisen Sleep Easy -teetä, olen varma että sillä on vähintään psykosomaattinen vaikutus. Suloinen kyllä tuo eka kuvan kyltti, mutta yhdyn toivomukseesi.

  3. Hehee. Mua niin nauratti tuo viimeinen lause, koska se on niin totta! Helkkari vieköön, en tiedä miten selvittiin siitä ajasta kun kaksoset oli vauvoja ja esikoinenkin vielä vaipoissa. Herätyksiä per yö oli niin monta ettei kukaan pysynyt laskuissa. Kun siitä ajasta päästiin, olin itse niin unihäiriöinen että opin uudestaan nukkumaan vasta kun tajusin alkaa käyttää korvatulppia.

    Kyllä, nukkuminen on ihanaa.

  4. Mulle toisen ihmisen unenkunnioittaminen on pyhä asia. Silloin kun joku nukkuu ollaan hissukseen ja jos ollaan vaikka oltu yöjalassa, niin könytään sinne vierashuoneeseen sitten yöksi kuorsaamaan ja haisemaan, että se puhtoinen osapuoli saa nukkua kaunounensa rauhassa.

    Vauvat on asia erikseen: Meidän lapset taitaa olla aika keskivertovauvoja uniensa kanssa, sitkeesti vaan tarjoon aamuisin kuopukselle tissia, josko se joutuis siitä maitokoomaan ja nukkuis yhden tunnin lisää. Usein toimii luojan kiitos, oon niin huono (ja vanha!!) valvomaan.

    1. Kyllä on hyvä periaate! Sohvalle vaan! Kumpi nyt sitten kotiin yössä könyääkin. On se palaajalle itselleenkin mukavampi…ei tarvi esittää reipasta että kappas vaan, hereillä vielä (totuus: taas!) ihan selevin päin tässä, lepään tässä hiukan vai haluatko että kerron hauskan jutun?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s