Tuolla taas jossakin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei minulle riitä että käyn ruokakaupassa lauantaina ja sitten menen kotiin ja sitten laitan ruokaa ja sitten syön sitä ruokaa ja sitten katselen televisiota ja sitten, hohhoijjaa, menen nukkumaan.

Minun on käytävä yksin siellä täällä, tai en sittenkään ole yksin, minulla on kamera ja muistikirja. Haluan katsoa pitkään ikkunoista joiden takana ei ole enää mitään, joiden takana on kaikkea kiinnostavaa. Tykkään käydä varmuuden vuoksi kierrätyskeskuksessa ja (ehkä) löytää kulhon jota olen tietämättäni hakenut.

Minun on saatava kulkea ja pistellä katua ylös, alas. Piirit on aika pienet mutta runsaat.

Advertisements

10 kommenttia artikkeliin ”Tuolla taas jossakin

  1. Tosi hyvä tämä, mielenkiintoista, onko tämä sulle ns. akkujen lataamista? Minä taas elän vaihetta jossa tarvitsen enemmän yksinoloa niin ettei tarvitse mennä minnekkään, että en kestä enää lisää ärsykkeitä vapaa-ajalla, ajatukset pursuaa yli laidan jo näin -naurattaa etenkin että tänään luantaina olen nimenomaan tasan käynyt siellä ruokakaupassa ja laittanut ruokaa. Televisiota en kyllä katso enkä ole hohhoijaa -kuten sanottu, oma pääkoppa pitää minulle omaa showta, jossa viihdyn hemmetin hyvin ja jonka seurailusta pidän 🙂 sen kyllä tiedostan, että ulkoilua kaipaan ja tarvitsen aina!

  2. On se kai akkujen lataamista; Tai olisko se sittenkin pään tyhjennystä? huomaan että oikeastaan voi olla molempia. Minun on lähdettävä kotoa koska kotona en voi olla yksin! ihan joskus vaan se onnistuu.

    Muta hei, tärkeää: en välitä mennä paikkoihin jossa painaa kiireisiä shoppailijoita kassit kourassa, tai joissa on ”liian hienoa”. Rupiset kadut kelpaa, oma rakas divari kelpaa, saatan vain istua siellä ja lukea sieltä täältä jotakin, voin istua lasten leikkipuistossakin (koska toi yksi on tosi kiva, siellä on valkoista hiekkaa!) vaikkei omat lapset enää siellä käy.

    Että tavallaan menen siis muiden keskelle ollakseni yksin.

  3. Kuulostaa tutulta, mä karkailen meren rantaan, kaislikoihin, joen varteen, pusikoihin, piiloudunkin samalla, ollakseni yksin ja rauhassa. Ihmeesti pienikin hetki riittää, mieletön voima on näillä pienillä omilla hetkillä. Lataamista ja tyhjennystä, varmaan molempia. ja ehkä myös sellaista raikkaan tuulen hakemista ajatuksiin, päänuppiin. Monesti syntyy uutta näillä happihyppelyillä.

    Hyviä retkiä sinne sulle, nää sun kuvat on aina niin upeita, niihin voi solahtaa mukaan, kiitos.

  4. Älä Kati koskaan lopeta meille kirjoittamista. Olet taas osannu pukea sanoiksi… Meillä on eteisessä kolme sun taulua. Ethän lopeta maalaamistakaan 😀

    M

  5. M: Erityisesti tänään tämä kommentti vaikutti jotenkin tosi kovasti. Tuntuu ihan hassulta että niitä tauluja on aivan oikeasti ihmisten kodeissa! En ole saanut pitkään toviin tehtyä yhtäkään, mutta tarve kasvaa koko ajan. KOhta se voi olla pakottava. En minä kai koskaan osaisi olla jollakin tapaa luomatta käsilläni.

  6. Täälläkin on taulusi seinällä ja joka aamu se toivottaa ”Bonjour lumiere” ja harmaankin päivän alku tulee hiukan valoisammaksi. Maalaa ja kirjoita, se minunkin toive! Koskettavia ja voimaa antavia monet kirjoituksesi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s