Ei saa kiinni

2011_11200031

2011_10300019

Japanin -matkamme jälkeen arki ja siihen kuuluvat asiat tuntuvat tympeiltä, vaikeilta, jotkut melkein ylipääsemättömiltä, vaikkeivat tietysti sitä ole. Tuntuvat vain, minähän sanoin. Olen kai jossakin post-travel -tilassa, vai onko sellaista olemassa? Ehkä tämä on tavallista laiskuutta.

En keksi mitään ruokia. Seison ruokakaupassa, kuljen hyllyjen välissä, mitään ei tee mieli. Jotakin sentään: suklaata, punaviiniä, ehkä jotakin joka valmistuu itsekseen.

Haluaisin olla irti ja erillään kaikesta, en osallistu tilaisuuksiin joita tulee, lähden aikaisemmin, en mene ollenkaan, perun viime hetkellä. Yritän pitää kaikkinaisen kommunikoinnin minimissään. Väsyn ihmisistä, väsyn siitä kun ollaan olevinaan.

Haluaisin elää elokuvissa, valokuvissa, kirjoissa, kirjoittaen. Tykkäisin istua kutomassa ruuhkabussin sijaan. Olen järkyttynyt siitä miten tylyä menoa täällä onkaan. Joka päivä tönitään, tyrkitään, etuillaan. Minä ensin -periaate, paskaako sen väliä -meininki. Vihaan roskia ja likaa kaikkialla. Pitikö käydä niin kaukana että näkee miten saamarin ankeaa täällä on?

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Ei saa kiinni

  1. Paluutrauma…Roskaisuus ja likaisuus meinaa minuakin tökkiä pahemmin kerran. Harmaus ja pimeys ei tietysti auta asiaa. Ja mää en edes ole käynyt missään kaukana.

    Belgian Lempi

    1. Lempi, joo, on täällä semmosta nuhjuista kyllä, tosin riippuu paikasta ja ennen kaikkea mielentilasta että huomaako ja antaako vaikuttaa. Mutta tuon matkan jälkeen on tosiaan huomannut kun ero oli niin valtava!

  2. Tämä pimeä vuodenaika ei varmaan yhtään auta. Ihan tuttua tuo ettei mikään ruoka, tapahtumat tai seura huvita. Aina ajoittain. Sitten välillä kiinnostaa ja huvittaa vähän liikaakin kaikki. Ja matkan jälkeinen masennus – tuttua sekin. Ei hätää, pian taas totut arkijuttuihin, mutta tietysti tekee hyvää käydä välillä kaukana.

  3. Minä olen ajatellut samaa podettuani, että olen vain niin viipyilevä luonne, että keho ja mieli reissaavat eri tahtiin. Keho on perillä kotona, mieli ei. Jotain asettautumisen vastahankaakin, ehkä. Ja kenties sellaista puntarointia, että mitäpä jos onkin valinnut ihan väärin ja onkin ihan väärässä paikassa eikä ole vain irrallinen, jähmeä ja vastahankainen luonne, kuten on liki koko elämänsä luullut. (Ja niille oman maan epäkohdille, jos plussillekin, silmät aukeavat aina. Sitten ihmettelee, miksei protestoi enemmän ikäviä asioita, miksi suostuu.)

    1. Katja, on se tuotakin, mutta kyllä mää toisista matkoista selviän helpommalla, tai paluu ei siis ole niin ankea. Tutuista paikoista palaaminen on helpompaa. Ja tietysti paikoista jotka ei niin kovin tehneet vaikutusta.
      Sitä ajattelin että onneksi Japani on niin kaukana! Se että sinne lentää niin kauan on hyvÄ juttu, sillÄ sekin aika on liian vähän henkiseen siirtymiseen.

  4. Löydän jälleen kerran taas niin paljon itseäni tekstistäsi että oikein hämmästyn.

  5. Palasin kerran aurinkoisesta etelästä pohjoiseen juuri marraskuussa. Silloin oli aivan kamalaa saapua pimeyteen, kylmyyteen ja sateeseen, olin aivan poissa tolaltani pitkään. Mutta nyt on luonnon lepokausi ja meidän ihmistenkin pitäisi vain olla hiljaa ja rauhoittua. Suklaa ja punaviini kuulostaa juuri oikealta lääkkeeltä. Kynttilät, villasukat, kuumaa teetä, sohva, hyvä kirja… mmm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s