Jonkun vuoden marraskuu

IMG_9974

IMG_9970

IMG_9832

En ole ottanut koko marraskuussa yhtäkään valokuvaa. Eikun olen, kuvasin eukalyptuspuustani leikkaamiani oksia. En ole saanut aikaiseksi ottaa kuvia kamerasta. Sellainen on marraskuu.

Kuvat jotka tässä näette ovat silti kovasti ajankohtaisia. Ne on otettu joidenkin muiden vuosien marraskuussa. Silloin kerran kun oli kauheasti leppäkerttuja sisällä kylmää paossa…silloin kun rahapuu oli vielä pieni…silloin kun tuo yksi rakennus kiinnitti huomioni ratikkapysäkillä seisoessani. Mitä väliä oikeastaan on sillä oliko se eilen vai vuonna 2011 vai 2013 vai tapahtuuko se ehkä vasta ensi vuonna?

Tänä syksynä lapsuuden syksyt ovat olleet vahvasti päässäni. Itsestään ovat tulleet tuoksuista, karhean villavaatteen kosketuksesta, löytämistäni tammenterhoista. Kävelyreissut isän ja isän kameran kanssa tulevat mieleen tuon tuosta. Minun piti aina pysähtyä ja olla sillä tavalla kuin isä toivoi kuvassa, mutta ei se ollut vaikeaa tai tyhmää, se oli kiva leikki ja koin tekeväni tärkeää työtä. Sellainenkin on muistunut että olin äidin kanssa tammenterhoja keräämässä. Tehkää näitä juttuja pientenne kanssa, niistä jää hienoja jälkiä muuallekin kuin valokuviin.

Tämä postaus jatkuu vieläkin:

Jos voisin tuosta vaan päättää ja lähteä niin nyt haluaisin osallistua kengäntekokurssille. Tekisin Olga -nimiset kengät. Oikein kunnon ”nukenkengät” itselleni. Kenkäpaja Pihka näyttää olevan Kehräsaaressa Tampereella, enkä ollut edes tiennyt, vaikka Tampere on minun paras paikkani Suomessa. Minusta on hienoa että on tällaisia tekijöitä! Toivon sinne paljon asiakkaita ja töitä.

Ihailen myös Paperiaarteen Kaijan töitä. Olen aina ihaillut, olen sen hänelle ennenkin kertonut. Kirjoja, tikkuaskitaidetta, kollaaseja, laatikoita – kaikkea sellaista jota itsekin niin monta vuotta väsäsin mutten koskaan kai tarpeeksi tosissani. Go, Kaija, go, tosi upeita töitä, hyvä tyyli. Menestystä jatkossakin!

Ja voi…monen taitavan kutojan (sanon näin koska olen Tampereelta) töitä olen ihaillut viime päivinä myös. Ja kauniita lankoja, innostavia ohjeita. Miksi tuntuu että olen itseni varjo, joka helkatti soikoon ei enää ole sellainen luova, aikaansaava, innostuva kuin oikeasti on (mutta se on taka-alalla)?

Tein kyllä viikonloppuna pienikokoisen zen -puutarhan. Valkoista hiekkaa, pari kiveä. Hitto kun ei sitäkään muka ehdi tuijotella! Mihin tässä vielä joutuu?

(Viikonloppuna aion kyllä oppia tekemään kaksi sukkaa kerralla pyöröpuikoilla. )

Advertisements

13 kommenttia artikkeliin ”Jonkun vuoden marraskuu

  1. Siskoni myy kaupassaan Pihkan koruja. Nekin ovat hienoja, mutta ne kengät ovat kyllä ihan huikeita. Tällä hetkellä vain saavuttamattomisa, mutta ehkä joskus.

    Marraskuu on kyllä ollut aika ankea ja hiljainen. Mutta olen pyrkiyt aina terveenä ollessani käymään edes kävelyllä lasteni kanssa. Ihmetellyt risuja ja pudonneita lehtiä, takiaisia ja kuuraista maata, ja sitä miten renkaat leviävät vedessä, kun heittää kiven järveen.

    Tehokasta sukkatreeniä viikonlopuksi! 🙂

    1. Marraskuu on säiden puolesta ollut täällä aivan lempeä, ei siinä mitään, pimeyskään ei sinänsä haittaa. Olen ollut vaan kovasti kipeenä tässä ja se vaan tuntuu jatkuvan tai aina alkavan uudestaan, vaikka pidän itsestäni huolta. Ehkä lopetan sen:)
      Sukka-asian selätin jo torstsaina. Oli helppoa, nyt tulee sukat nopeasti.

  2. Voi että, nyt ilahdutti tämä maininta! Sain juuri valmiiksi blogin adventtikalenterin viimeisen puuttuvan luukun valmiiksi, ja on muutenkin sellainen olo, että tänään on ihan kelvollinen päivä.

  3. Ihailin noita Pihkan kenkiä viime viikonloppuna Kädentaidot-messuilla. Oli hienoja, ja kokonaan uusi tuttavuus minulle tuo Pihka. Hienoja nuo toisetkin taideteokset jotka tekstiisi linkitit. Muistuttaa tosiaan paljon sinun töitäsi, yksi niistä tälläkin hetkellä olohuoneeni hyllyssä.

  4. Luin lehdestä tuosta kengäntekopajasta myös. Ja ajattelin että menisin tekemään-en kenkiä vaan laukun. Siis jos olisi ylimääräistä, ihan halpaa se ei käsittääkseni ole eikä pidäkään olla. Minun sukuni on täynnä taitavia kengäntekijöitä ja äitini on laukuntekijä, joten tuntuu että jo sukuni velvoittaa että minäkin edes tietäisin kuinka homma käy, siis omin käsin tietäisin.
    Tässä oli paljon muutakin, mutten viitsi nyt niin pitkästi kommentoida. Sanon vaan, että alin kuva vetoaa.

    1. Liivia, laukun tekeminen ihan yhtä paljon innostaisi minuakin. Olen ehkä blogissakin maininnut mutta jo pari kymmentä vuotta sitten ellei aiemminkin manasin että miksen mennyt suutarinoppiin? Ei kai se olisi liian myöhäistä nyytkään? Ei koskaan?

      Mutta sitten minua kiinnostaisi myös ihan kauheasti keramiikka….löysin jo Brysselistä pari paikkaa joissa on hyviä kursseja. Nyt puuttuu vaan raha…ja aika.

      1. Voi minuakin kiinnostaa KAUHEASTI keramiikka, paljon enemmän kuin laukun ja kengän teko. Se on sillä listalla ”varmasti vielä joskus”. Täällä ei kursseja tai tekomahdollisuuksia löydy vaikka rahaakin olis-vaikka sitäkään ei kyllä ole.
        Kannustan sinua menemään jos tarjolla on!

      2. Sitäkin piti vielä sanomani, ettei se laukkukurssi edes kovin kallis ole jos laukkumalli miellyttää. Minulla ei vain ole käyttöä noin pienelle, tahtoisin tehdä isomman. Toistaiseksi siellä ei näytä olevan mahdollisuutta muihin. Mieheni oli jo käynytkin tietämättäni siellä kyselemässä, hän oli halukas menemään tekemään kengät, mutta mallit ei miellyttäneet häntä. Ja täytyy minunkin todeta, etteivät minunkaan kenkämallejani nuo ihan ole. Mutta hieno juttu tuo mahdollisuus joka tapauksessa. Ja pitää seurata mallikehitystä, jospa joskus olisi ihan oman näköinen juttu ja menisi.

  5. kati

    jos zen-puutarhaa ajattelee meditatiivisena niin suomalainen puutarhakeinu ajaa saman asian. minua kiinnostaa zen-puutarhassa se, että siinä pyritään äärimmäiseen kontrolliin. kaunis ja kontrolloitu, mutta pienikin tuulenhenkäys eli vahinko voi saada sen sekaisin. ja vahinko taas, se on kaiken aa ja oo.

    ps. kiitos japanista – erityisesti siitä sinun japanistasi.

  6. Olet oikeassa. Minulle tuo loota on hiekkalaatikko, sormeilen sitä, silitän hiekkaa. Kontrolli on siitä kaukana. Kutominen on meditatiivista minulle, pitkän rinteen laskeminen suksilla samoin. Haravointikin. Ei ole vaan paikka sille.

    Olen iloinen jos viihdyt Japanissani.

  7. Liivia, mietin ihan tosissani kyllä tuota keramiikkajuttua. HInta on aika korkea, mutta ymmärrän kyllä kun on useampi kerta opetusta ja polttoa jne. Mutta entäs sitten kurssin jälkeen, mahtaisiko olla joku paikka missä tehdä juttujaan jos sattuisi kovin innostumaan (kuten luultavasti kävisi?)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s