Vuoden ensimmäinen viikonloppu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alkaa olla pipa joka tyypille tässä perheessä. Puuttuu vain kylmä. Kummastelen että kaipaan.

Alet alkoivat. Ihmiset ovat hulluuntuneet. Olen ylpeä siitä etten ole joutunut asia vuoksi minkäänlaiseen ”tilaan”. Tarvitsin housut, hain housut. Sitten tulin pois.

Tein tänään kaalikeiton. Sitä on niin paljon että syön siitä ensi viikolla halutessani joka päivä töissäkin. Sori, kollegat, mutta on hyvää.

Äsken  tuli hinku ”jotakin-makeaa-heti”. Meidän uuni on rikki niin etten voinut tehdä suklaakakkua jota piti jo muutama päivä sitten tehdä. Sulatin kattilassa suklaata, panin sekaan corn flakesejä, raastin appelsiininkuorta myös. Sitten pieniin paperivuokiin ja nyt ravaan jääkaapilla koko ajan tökkimässä sormella että joko.

Advertisements

13 kommenttia artikkeliin ”Vuoden ensimmäinen viikonloppu

  1. Nappaan tuon uunittoman herkun talteen! Täällä on lunta nyt paljon ja pari astetta pakkasta, ihan kelpo keli, vaikka minulle käy lumeton plussakin. Kävin kävelylenkillä kaupassa ja sieltä löytyi pienen pieniä Runebergin torttuja, just sopivan kokoisia. Laskiaispulliakin oli jo, isoja.

    Ale sai täällä ihmiset siinä määrin liikkeelle, että Koskikeskuksenkin parkkihalli oli täynnä (saattaa olla tavispäivinäkin, en osaa sanoa). En ole enää vuosiin käynyt noissa tilaisuuksissa. Nyt olisi kyllä tarvetta farkuille, ainoan parin kangas on jo ohuen ohueksi hiitunutta.

    Hienot pipot!

    1. Katja, toi uuniton herkku oli hyvää! Voi tehdä sen kokoisia kokkareita kun haluaa.
      Löysin kapeat luonnonvalkoiset samettihousut! Tykkään niin kovin mutten ole sellaisia löytänyt ennen vaikka oon hakenut.

  2. Onpa kauniit pipot. Toivottavasti kylmäkin tulisi ja pääsisivät käyttöön. Meille on luvassa pariakymmentä pakkasastetta. Pipoille todellakin on käyttöä…

    Me aleostostelimme lapsille urheilutarvikkeita. En mennyt tilaan, sain hirveän migreenin… Mutta onpa välineet kuitenkin. Kunhan vain pysyisi talvi, että pääsisivät kunnolla käyttöön.

  3. Tulkoon kylmä, sillä noissa pipoissa kyllä kelpaa lämmitellä. Todella kauniita. Meillä on sitä kaikkea mitä talveen kuuluu; paljon lunta ja pakkastakin sopivasti. Aleostoksille en minäkään itseäni alen vuoksi kampea, sillä ainakaan kotikaupunkini kaupoista en koskaan löydä mitään, eikä nyt onneksi ole todellista tarvettakaan millekään.

  4. Kyllä on hyvät pipot teillä, kelpaisi minullekin. Täällä tarvitsee taas pipoa, kun yöllä pakasti ja tuli taas lunta, kunpa se nyt vaan pysyisi maassa. Minäkin kävin alennusmyynnissä suoraviivaisesti hakemassa toppahousut itselleni.

    1. kirjailijatar: menitkö sillain Kaurismäkeläisittäin että ”päivää, tarvitsen toppahousut. Nuo ovat hienogt. Otan ne. Kiitos.”

  5. Kauniit pipot ja niin myös aiemmin tekemäsi pusero.

    Täällä olisi pipoille käyttöä, sillä on täysi talvi. En ole käynyt alennusmyynneissä. Jos jotain piakkoin tarvitsen, niin lankaa. Aion kutoa villatakin kokoa 3 vuotta.

  6. No nyt on pipokeli – ainakin minusta. Tosin noin hieno pipoa pitäisin varmaan hiki päässäkin :).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s