.

IMG_3893

IMG_3910

Metrossa istui nuori poika joka luki Nietzscheä. Minä en ole lukenut ja joudun katsomaan nimen kirjoitusasunkin kirjain kirjaimelta, niin hankala se minusta on. Mutta se poika siis luki, ja seurasin häntä sivusilmällä sillä hänkin seuraili muita sillä samalla tavalla, vaikka oli se Nietzsche naaman alla, vaikkei ehkä sittenkään luvussa. Pojalla oli sen väriset farkut kun meillä oli -80 -luvun lopulla ja muutenkin hän näytti hiukan tulleen sieltä jostakin, ihan tarkoituksella ja hyvin harkiten. Metron lattialla pojan penkin vieressä oli pienoismallipommikone kuluneessa pahvilaatikossaan.

Sitten hän jäi pois ja minä jäin, ja ajattelin loppumatkan nuoria, ujoja poikia ja niiden uhittelevia kirjoja, vaikutelmien luomista ja ylläpitoa, sekä hiukan sitäkin että eräillä on aika paljon enemmän edessään kuin eräillä toisilla, mutta ettei haittaa lainkaan vaikka Ni…etc. onkin lukematta.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”.

  1. On tosi kiehtovaa, että me ihmiset oikeasti tiedämme toisistamme vain sen, mitä toinen haluaa kertoa. Ulkonäöstä, teksteistä ja vaikka valokuvista voi päätellä jotain mutta se ei välttämättä ole totta. Sehän on vain kuva, jonka ihminen haluaa luoda itsestään muille. Liittyy vähän tuohon edelliseen tekstiisi ja pohdintoihin siellä. Olet saanut minut miettimään tänään syvällisiä ja se tuntuu virkistävältä! 🙂

  2. Olen lukenut N:ltä muutamia lauseita, kyllä niissä ytyä on. Niinkuin : ”Olen dynamiittia.” !
    Kokonaista kirjaa en ole uskaltanut ottaa työn alle.
    Sitävastoin sain käsiini Tyynynaluskirjan (Notes de Chevet), sen aion kahlata läpi.

  3. Minä jouduin lukemaan Nietzscheä aika paljonkin opintojen aikana. Ihan hyvä, että jouduin perehtymään, mielenkiintoisia ajatuksia – moraalista varsinkin. Jotkut herran lopputuotannon teokset on kyllä aika sekoja, jos niitä yrittää lähestyä jotenkin rationaalisesti, mutta runoutena menevät hyvinkin.

    Joskus mietin, että onkohan meillä jokaisella semmonen itselle kaikista luontevin ikä. Musta tuntuu yhä edelleen kotoisalta 17- vähän päälle parikymppisten seurassa ja se oli minusta ihan hurjan onnellista aikaa, vaikka kaikenlaista ikävääkin silloin sattui. Ja nuoret tuntuu noin keskimääräisesti aika mukavilta ihmisiltä. Monet ystävistäni taas puhuvat, että heistä nuo kahdenkympin molemmin puolin vuodet oli ahdistavaa ja kaikki oli liian epämääräistä. Ei sillä, kaikki ikävaiheet on tähän asti olleet omalla laillaan mielenkiintoisia. Miten lienee vaan tekstisi ja kuvasi toivat tälläisiä mietteitä mieleen.

    Belgian Lempi

    1. Voishan tuota joskus koittaa.Meinaan Nietzscheä. En ainakaan haluaisi olla ennakkoluuloinen.
      Toi ikä juttu! Samaa veivaan useinkin päässäni ja alan olla vakuuttunut siitä että KYLLÄ, ja minulla samanlainen olo kuin sinulla. Eikä se tarkoita sitä että haikailisin nuoruuteen tai yrittäisin olla ”nuorekas”, vaan justiin sitä mitä itsekin kirjoitat. Samastun helpoimmin itseäni huomattavastikin nuorempiin monessa asiassa. Tunnen usein olevani jotenkin ”huijari” itseni ikäisten joukossa..tai jotenkin sillain etten oikein osaa käyttÄytyä (tai ainakin että olisi suuri halu ja kiusaus käyttäytyä ihan toisin).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s