Kevät saa menemään äkkikihloihin, junan alle tai kevyesti sekoamaan. Se on liian kuumiksi käyviä talvivaatteita jotka yhtenä aamuna näyttävät nuhjuisilta, raskailta ja vanhanaikaisilta. Kevät on tuntemattomille hymyilyä, lattioilla makailua, auringonläikissä viivyttelyä. Allergiaa, kalvavia kevätkenkiä, unohtelua. Joinakin vuosina kevääni on vaikea, joinakin kevyt kuin höyhen, joinakin se vain tulee eikä edes yllätä. Tänä vuonna toistaiseksi kaikki hyvin!
Toin tammikuussa metsästä risuja yhdestä kaatuneesta puusta. Nyt, pari kuukautta myöhemmin näen vihreää. Sanokaa mitä sanotte, minä puhun ihmeestä. Mistä rungostaan kauan sitten irrotettu oksa VOI tietää miten kuuluu toimia?
p i i l o m a j a 
Kyllä viisaat tietää 🙂 Hän on vieläpä viehättäväkin!
Kyllä. Siksi kai luonnossa liikkuessaan tuntuu koko ajan siltä että on todella fiksussa seurassa vaikka kuinka yksin vaeltaisi!
Tänä aamuna viimeksi hongikon rauha vain tuli ja vohki kaikki huolet mennessään. No, auringollakin hyppysensä pelissä 🙂
Voi miten mä niin nautin sun lauseista. Ihan kuin janoiselle vettä. Kiitos! Ihanaa on tänne palata uudetsaan jälleen uudestaan jälleen uudestaan…
Majan ovet aina auki ja vettä tarjolla.
Kissat varsinkin osaavat tuon auringonläikissä viivyttelyn. Tarttee ottaa mallia niistä.
nii-i, kissojen makoilua on hieno seurata. Olis vaan mahdollisuus omaan auringonläikässä makaajaan mutta ei, damn allergy.
Se on tuo nuhjuisuuden ja uudenuutukaisen vehreyden ja elinvoiman ristiriita, joka tekee mulle keväästä vähän rasittavan.
Kasvit on kyllä ihmellisiä. Just luin, että kasvit erottaa, mikä hyönteinen syö niitten lehtiä. Siis reagoivat eri tavalla, jos lehteä puraistaan tai jos sitä enempikin imetään.
Belgian Lempi
Vähän on rasittava joskus, joo. Ja mmiten se ristiriita tuntuukin niin tiivistyvän juuri omaan olevaisuuteen…Mutta kyllä se aina ohi menee sinne mistä on tullutkin.
Hei toi hyönteistieto on hieno! Aion viisastella tällä huomenna kahvihuoneessa!
Elämä on silmuissa, jotka alkavat syntymään jo entisten lehtien tiputtua. Ajattelepas, miten hieno metafora tässä piilee! Ihminen, joka kokee kriisin ja valtavia menetyksiä, ei ole tuomittu elämään loppuelämää torsoa elämää. Ne uuden kevään silmut alkavat kehittyä jo entisten lehtien kuoltua…
Pidän tästä, tosiaan pidän tästÄ ajatuksesta kovasti. Kiitos kun toit sen tänne.
Minäkin nautin jutuistasi, niin totta tuo kevätpohdinta (saa nähdä toimiiko kommentointini vieläkään…)! Saat aina ajattelemaan asioita, saman tyylisiä minäkin monesti mietin 🙂
Hei pitkästä aikaa! Toimii kommentointisi. Hitto kun tämän kanssa on välillÄ ongelmaa. Tykkään muuten niin olla wordpressillä.