Älä tule

tmp_5160-20150608_1933081408570271Olin tulossa töistä kun tuli olo että Tauti on tulossa. Jäsenissä hiipi jokin ylimääräinen, jalat olivat heikot. Niska tuntui jäykältä ja päänsärky alkoi nakutella.

Sanoin sille että et muuten tule.

Sellaisen voi ihan hyvin sanoa ruuhkabussissa ääneen, suomeksi varsinkin, ilman että vaikuttaa yhtään sen kahjommalta kuin kukaan muukaan samassa kyydissä.

Lääkkeeksi jäin muutamaa pysäkkiä aiemmin pois ja painelin Tagawaan, japanilaiseen ruokakauppaan. Sinne kun menee niin tapahtuu ihmeitä. Siellä on hiljaista, rauhallista ja kaikki ovat kilttejä ja kohteliaita, asiakkaatkin. Siellä ei kukaan kehtaa töniä tai ryntäillä. Jotakin siellä kai tarttuu ihmiseen. Jotakin, joka aiheuttaa hymyilyä ja hitaampia askeleita.

Ostin ainekset inari sushin valmistukseen ja pussillisen pakasteita, joista en tajua mitään. ”Rohkea rokan jne”.  Luuletteko että minulla on enää aikaa saati halua ajatella jotakin mitätöntä tautia, joka  vielä kolmisen tuntia sitten oli muka niin täysillä tunkemassa minuun!

Ennen nukkumaanmenoa vielä kannullinen vihreää teetä. Aion liottaa siihen myös minttua terassilta ja aimo annoksen inkivääriä. (Sulkumerkkien sisällä paljastan, että otin myös sake -paukun.)

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Älä tule

  1. Olipa kiva käydä japanilaisessa ruokakaupassa. Aistia tunnelma siellä.
    Meille tuli ovelle ihminen, joka vain vähän aikaisemmin oli poistunut lentokoneesta. Hän tuli tuomaan tuliaisia Amerikasta, josta oli juuri palannut.
    Hän toi pakkauksen amerikkalaisia pikkuhousuja, läpinäkyviä, pitsitettyjä. Toisen pakkauksen boksereita, eri värisiä. Lisäksi saimme japanilaisia pikkukakkuja, sesamissa pyöriteltyjä palloja. Paras tuliainen oli pakkaus japanilaisia Miso-kuivakeittoja, sis. mm. merilevää ja jotain raakaa kalaa. Meitä oli kolme sitä maistelemassa. Yksi jätti puolet kupista syömättä, toinen söi kupin tyhjäksi ja sanoi, voi kuiinka pahaa! Kolmas: kyllä tähän tottuu kun syö joka päivä.

    Kirjoitat hyvin, katiaviron!

  2. Toivotan taudinaiheuttajille pikaista poistumista sieltä minäkin. Aika tehokkaat karkoittimet ainakin hait. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s