5. päivä

Aamulla jo heti kahdeksan jälkeen junalla Montenversiin, Mer du Glace -jäätikön tuntumaan. Punainen juna kiskoo sinnikkäästi ylämäkeä, tunnelma on hiukan menneestä maailmasta.

Emmimme kahden reitin välillä. Valitsimmme sellaisen, jonka varrelta näkee Mer du Glacen hyvin.

Sitten alkoi ukkonen – niin luulimme.

Joku huusi ”avalance!”, lumivyöry, muttei se kyllä sekään ollut. Joku toinen huusi ”mon Dieu!” ja vaikken se ollut minä, niin jumalaa minäkin ajattelin ja mietin mistä se kumina ja pauke tulee, onko se lähellä ja tapahtuuko meille kohta jotakin.

Sitten näimme miten suuri kallionlohkare putosi jysähtäen jäätikölle, samanlainen pamaus kuin edellinen. Jäätikölle syntyi valkoinen pilvi joka kasvoi ja alkoi lipua meidän suuntaamme hitaasti. Tuli vielä kolmas jysähdys, tällä kertaa pienempi kappale putosi.

Kohta (itse asiassa hyvin nopeasti) taivaalle ilmestyi lukuisia helikoptereita.

Emme saaneet koskaan tietää sattuiko jäätiköllä juuri siinä paikassa olemaan ihmisiä.

Myönnän että minua hiukan kylmäsi se että valitsemamme patikointireitti kulki seuraavan tunnin ajan näissä kahden viimeisen kuvan maisemissa.

Joka toinen kivi liikkui, joka toinen ei. Piti vaan valita oikein.

TIedän että on suuri ero siinä onko jossakin jäätiköllä vai karttaankin merkatulla reitillä, mutta tiedän myös että pienikin kivi tekee pudotessaan pahaa jälkeä – jos huonosti putoaa.

PS. Huomasin nyt vasta mieheni alimmassa kuvassa!

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”5. päivä

  1. Huh, jänniä paikkoja! Toivottavasti ei käynyt kelleen pahemmin.

    Ja oli kyllä haastavahkoa löytää siippaasi tuosta alakuvasta 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s