°

Syyskuun alku (tai oikeastaan koko syyskuu) on perinteisesti kiireistä aikaa meidän perheessämme. Eikä tietenkään vain meidän, vaan luultavasti vähän kaikissa perheissä joissa on koululaisia. Tarvikelistat kourassa haetaan oikeanlaisia papereita, dyykataan divareissa kun mistään ei löydy oikeaa painosta kirjasta, josta et ole koskaan kuullutkaan. Vaikka kuinka on klassikko.

Tämä syksy kuitenkin tuntuu erilaiselta, vaikka puuhaa riittää.

Olen ottanut uudelleen käyttöön ”laita seuraavan työpäivän vaatteet valmiiksi” -menetelmän. Olen noudattanut sitä ennenkin (olen juuri näitä tylsimyksiä jotka tekevät kaiken samassa järjestyksessä joka aamu), mutta sitten se jäi. En oikeastaan tiedä miksi, sillä minulla se toimi loistavasti. Nyt olen vakiinnuttanut tavan siis uudelleen, sillä minua ei varsinaisesti huvita arpoa kaapilla aamuisin.

Aamuni menevät näin:

herään 5.45

käyn suihkussa

syön aamiaisen

laitan itseni valmiiksi (mikä tarkoittaa kevyttä meikkausta ja tukan kuivaamisen ellei se jo ole kuivunut, pukeminen)

herätän pojat, laitan pöytään aamiaista, etsin ehkä kadonneita tavaroita…

lähden bussipysäkille n. 7.10-7.30.

Tämä on minulle toimivin ja rauhallisin tapa aloittaa päivä. Ei pienintäkään kiirettä, mutta kaikki tulee tehtyä. Ei ryntäilyä, koska olen päättänyt vaatteet edellispäivänä ja – itselleni aika uusi juttu! – olen varmistanut että avaimeni etc. ovat siellä missä pitääkin.

Tavaroiden löytyminen on nykyään aivan toista kuin vaikka vielä viime keväänä. Kirjoitin täälläkin että raivattu on. Edelleen on outoja juttuja oudoissa paikoissa mutta enhän asu täällä yksin, ja homma on vielä kesken. Parannus on kuitenkin aivan valtava.

Sama tausta on sillä asialla että poistin puhelimestani kaiken musiikin, jonka taakse piilouduin työmatkoilla bussissa tai metrossa. OK, sain olla kuulematta muita matkustajia, mutta en huomannut että samalla altistin itseni jatkuville ärsykkeille (siis se musiikki). En ole niitä joille musiikki on vain taustaa, vaan kuuntelen niin intensiivisesti, että se vie toisinaan ns. mehut. Vaikka siis olisi mieluista, itse valitsemaani musiikkia. En ole  varma voiko tätä tajuta ellei ole kuten minä.

Olen pitkään lukenut Tuulian Minimalismin ilo -blogia, josta olen saanut paljon inspiraatiota ja vahvistusta sille, että oikealla tiellä ollaan, vaikka välillä tuntuu että pitäiskö tätä raivauspuuhaa jotenkin hävetä, siksi että se on hiukan ”pinnalla”,  ja aina on ihmisiä joiden mielestä vain tyhmät tekevät jotakin mitä muutkin – ja kaikista tyhmimmät kertovat siitä blogeissaan.

Vaan hälläpä väliä, olo on kuin uskoontulleella, ja toitotan ilosanomaa siitä että jumankaut minäpä löydän nykyään sukkani, meilläpä ei ole outoa roinalaatikkoa eteisessä (paitsi jos se tulee takaisin, hui!) ja pollani on paremmassa kunnossa kuin aikoihin.

Advertisements

14 kommenttia artikkeliin ”°

  1. Meiltä löytyy muutamia tuon listan kirjoista.

    Kävin myös suihkussa ennen aamupalaa, kunnes kerran pyörryin keittiön lattialle pyyhettä kurkotellessani. Siitä on noin 12 vuotta, eli nykyään toisin päin.

    Minulla on neljän vaatekerran kiertosysteemi, keksin uudet kun ovat likaiset.

  2. Piti vielä sanomani, että aika pitkä tuo lista oliskohan kyseessä luokka ”troisième”. Meillä ei olla koskaan jouduttu hankkimaan noin paljon luettavia kirjoja.

    En oikein osaa sanoa mitään tuohon minimalismiin – kukin taaplaa tyylillään, ja juuri sillä mikä hyvältä tuntuu. Mitäpä sitä häpeilemään, minäkään en häpeä roinakasojani. Minulla on ihan hirveästi tavaraa, joista minimaalisen osan olen ostanut. Minusta on kiva, kun kotoa löytyy melkein aina kaikki minkä tarvitsee tuli eteen projekti mikä hyvänsä : sopiva ruuvi, sopiva pakkausmateriaali, sopiva kangas jne. ja vielä mahdollisesti voi jaella niitä juttujansa muille tarvitseville, koulun projekteihin ja sen sellaiseen.

      1. Ahaa, no sitten. Ajattelin vaan, kun meidän troisième-oppilaalla oli viime vuonna myös Camus ja Ionesco, vuosi loppui runoilijoihin, joista tyttö valitsi Baudelairen. Tämä vuosi taasen alkoi Baudelairella ”yläasteen ekaluokkalaisella”.

        Aika kiinnostava tuo musiikinkuunteluasia. En oikeastaan koskaan kuuntele musiikkia enkä mitään muutakaan mistään laitteesta – eikä se johdu siitä etten pitäisi musiikista. Laulan itsekseni ja musiikkia tai jotain kuuluu kuitenkin aina jostakin. En voi kuvitellakaan laittavani joitakin luureja korviini. Haluan olla kaikilla aisteilla samassa ajassa ja paikassa.

  3. Minä haluaisin saada jotin vähän rakennetta aamuihini. Lähinnä ne ovat sitä, että herään herätyskelloon ja kömmin isomman tytön viereen silittelemään neitiä hereille, teen aamiaisen ja kaadun sohvalle horrostamaan siihen asti, että pienempikin herää. Olisi fiksumpaa käydä tuossa välissä esim. pesulla tai syödä itse, mutta olen ihan toivottoman aamu-uninen… Ei huvita enkä edes pysty syömään kovin äkkiä herättyäni. Samoin yletön tavaramäärä rassaa, mutta kun oikeasti minäkin tykkään siitä, että on mistä ottaa kun sa ajatuksen… Tosin ne ajatukset ovat olleet hiukan hrvassa viime aikoina. Auts… Pieni raivaus on oikeasti suunnitelmissa, oli se trendikästä eli ei.

    Niin ja silloin kun kävin bussilla töissä, minulla oli pikkuruinen radio ja jos matkalle ei osunut tuttuja, kuuntelin Radio Puhetta ja nautin. Aamuisin tuli aina ihan loistavia tiedekeskusteluja. Se oli jotenkin ihan äärettömän rentouttava tapa aloittaa aamu. En kaivannut musikkia pätkääkään.

    Tuo kirjalista on muuten tosi mielenkiintoinen.

  4. Ohhoh, aika tuju kirjalista -mä olen lukenut noista kaksi, siis yliopiston ranskankielisen kirjallisuuden kursseilla.. Niin ja minusta raivaus eli ole koskaan in tai out, sitähän tehdään tarpeen mukaan? Tsemppiä, niin ja Alppi-loman kuvat olivat hienoja.

    1. MArtta: tarpeen mukaan raivataan, olen samaa mieltä, mutta ”pinnalla olemisella” tarkoitan sitä että kyllähän siitä touhusta nykyään puhutaan ja kirjoitetaan yhtäkkiä paljon enemmän kuin vaikka viisi vuotta sitten. Nyt on aiheesta kirjoja, lehtijuttuja etc. Tajuan hyvin jos ja kun tavaraan hukkuvien mâärâ on huipussaan – ja toisaalta selkeyttä elämäänsä hakevien samoin.

      1. Joo tiedän kyllä mitä tarkoitat, ei multa se mennyt ohi! Ehkä musta vaan jo toi pinnalla olemisen käsite alkaa olla niin aikansa elänyt, että senkin vois haastaa/arvioida uudestaan 🙂

  5. Kiva lukea toisten aamuista. Koska minulla taas uudet aikataulut, en ole ihan vielä tottunut ja aamut tuntuvat raskailta jopa näin lauantai-illan näkökulmasta.
    Herään samaan aikaan kuin sinä, mutten ehdi tekemään mitään mitä sinä. 6.30 mun on jo lähdettävä pysäkille ja ehdittävä siihen ainoaan bussiin, muuten myöhästyn töistä tunnin ja sehän ei mitenkään käy.
    Ehdin vain pompata vaatteisiin, jotka on pakko katsoa valmiiksi edellisenä iltana. Ehdin syömään kaksi leipää ja juomaan lasin mehua, teetä en ehdi keittämään vaikka sitä kovasti kaipaisin. Meikkiä naamaan, eväsleivät äkkiä kokoon ja laukkuun ja sitten menoksi. Kiire tulee joka aamu, mutta yhtään aikaisemmin en pysty heräämään.

    Kirjalistasta sanon vaan, että olisipa pakko meidänkin kouluissa lukea. Jotain yritetään, mutta pojat ei ainakaan mitään lue -siis suurin osa heistä. Sitä katsellaan jotenkin läpi sormien, koska suurin osa on siihen ihan kyvyttömiä.
    Kaipaisin sivistyksen rautaista pakko-otetta Suomen kouluihin. Juuri menneellä viikolla taas tämä perustietämättömyys tuli ilmi: ysiluokkalaisilla ei ollut mitään hajua keitä ovat Sibelius, Kallen-Gallela ja Alvar Aalto. ”Ehkä jotain sotakenraaleja”, ehdotti joku.
    Eivät nimittäin kuulu maamme opetussuunnitelmiin.

    1. Liivia: olen ehdottomasti lukemisen ja ”luetuttamisen” kannalla. Sen sijaan en aina ole ollenkaan samaa mieltä siitä miten homma hoidetaan (vaikka nyt juuri meidän poikien koulussa.) Ihan jo alkaen siitä että kaikki ostettava omaksi ja kirjoja on toisinaan jumalattoman vaikea edes löytää.
      Tykkään kovasti siitä että esikoisen ranskan opettaja vie lapset vuoden aikana kolme kertaa teatteriin, ensimmäiseksi on Molièren Luulosairas (ensin lukevat). Sitten sitä tietysti käsitellään myös luokassa, kirjoitetaan siitä jne. Uskon siihen että näin oppilaat pääsevät paremmin sisään teokseen, kuin yksin huoneessaan lukemalla, yrittäen ymmärtää joskus aika vaieaa, vanhahtavaa tekstiä.

      Hui mitä kerrot Sibeliuksesta jne. Ei kuulu opetussuunnitelmaan… Nyt olisi nimenomaan huippupaikka ottaa Sibbe esiin kaikin keinoin, juhlavuosikin! Ajattelen kyllä kotejakin….että miten niissä puhutaan ja miten niissä eletään…että onko vaikka mainitsemasi herrat koskaan millään tavalla puheissa tai esillä sielläkään…

  6. Tekstistä heräsi monta ajatusta.

    Mulle ei ole ehtinyt vieläkään kehittyä täällä uudessa aamurutiinia, paitsi kaurapuuro. Tunnen itseni aamuisin niin nälkäiseksi, ettei pelkkä leipä-jogurtti -setti tunnu riittävän. Toinen on lukeminen. En saa silmiäni kunnolla auki, jos en voi lukea jotakin aamupalalla, joku ihan pienikin kelpaa. Tai oikeastaan kelpaa vain sanomalehti, printtimuodossa. Laitoin lehtitilaukseni säästösyistä hyllylle ja olenkin sen myötä haeskellut uusia järjestelmiä aamuihini – kirjastosta on suuri apu!
    Vaatteet on täälläkin ennakkoon katsottuna, äänessä Radio Helsinki, Ylen Puhe tai Ykkönen.

    Tavaran karsimisesta. Annoin muutossa kolmanneksen tavaroistani pois, siltikin niitä on liikaa. Yritän mietiskellä kahteenkymmeneen neliöön toimivia säilytysratkaisuja, vaikka oikeasti kiinnostaisi miettiä lukunojatuolia. Ajatus tavaralle tavaraa ei nappaa, mutta toisaalta esim. naulakko voisi olla yleisen mielenterveyden ja siisteyden takia hyvä olla olemassa, ettei kaikki loju ja liurua missä sattuu.

    Jätin eilen lenkillä ipodin kotiin ja sehän vasta ahaa-elämys oli, paljon maailman ääniä. Aamulla oma musiikki tulee valita huolella, koska on musiikkia joka saa surulliseksi tai vihaiseksi. Ihan itseni valitsemaa.

  7. NIna: mukava lukea toisten tavoista! Meille ei tule mitään lehtiâ joten niitä voin lukea vasta töissä (ollaan kyllä siirtymässä e-papereihin), mutta minäkin tykkäÄn ainakin silmäillä kirjaimia aamuisin. Saatan selata jotakin kuvakirjoja tai lehtiä, kirjaan en pysty keskittymään jos tiedän että aika on rajallinen kuten aamuisin tuppaa olemaan.

    Minusta mielenkiintoisinta tavaroiden haalimisessa, säilömisessä tai niiden karsimisessa ja niistä luopumisessa on se mitä tapahtuu omassa päässäni. Pakotin itseni perustelemaan tässä hiljattain miksi olen vuosikausia säilönyt tiettyjä juttuja. Sain puserettua itselleni jonkunlaisen vastauksen. Se oli niin naurettava, etten olisi kehdannut ääneen kenellekään sanoa. Kun olin hetken nauranut itselleni olikin jo korkea aika viskata tavara menemään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s