Aikaisin liikkuvat toiset

IMG_20160304_071526

Perjantaiaamuisin kun menen aikaisin joogaan näen paljon heitä jotka ovat ehkä 
jo lopettaneet työnsä ennen kuin olen omaani edes aloittanut. 
Hän joka siivoaa kampaamon ennen sen aukeamista, hän joka luuttuaa kahvilan ennen 
kuin ensimmäiset asiakkaat tulevat kahdeksalta, kaikki he jotka kulkevat lamppu 
päässä rakennustyömaalla vielä pimeässä.

Sitten se äiti, joka on joka perjantai samassa, varhaisessa bussissa kuin minä. Hänellä
on rattaissa vauva, jonka hän nostaa kiireellä syliin heti kun on päässyt bussiin sisään.
Hän ottaa nopeasti kassista maitopullon (vauva itkee jo kovaa), juottaa sen lapselleen. 
Kaikki on ajoitettu niin, että vauva juoda pullon tyhjäksi ennen kuin on jäätävä pois. 
Äiti vaihtaa pullon tuttiin, tunkee lapsen pian takaisin rattaisiin, vetää
päälle muovin sadetta vastaan (kuten taas tänään kun satoi niin ettei voisi melkein 
kuvitella että niin paljon voi sataa). Sitten he menevät. Äiti juoksee.

Sitten (niin kuvittelen) hän menee tekemään jotakin sellaista mistä hän ei niin kovin pidä,
mutta josta hän saa se verran palkkaa että he kyllä tulevat toimeen. Kun hän on tehnyt
työnsä, hän hakee pienen hoidosta ja he menevät kotiin lähteäkseen seuraavana aamuna 
yhtä kiireellä, yhtä väsyneinä, yhtä pakon edestä.
Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Aikaisin liikkuvat toiset

  1. Hei Kati,

    Ja tervehdys Kiotosta, Gion Housesta. Täällä on edelleen sinikantinen vieraskirja, jonka merkintöjä olen tavaillut.

    Hyvää kevättä luumunkukkien alta!

    Rita

    1. Rita: ooh! Sinä onnekas! Kuka on ”travel angelisi”? Daniel? Meidän matkamme on elokuussa ja Kiotossa voimme olla silloin melkein kaksi viikkoa. Olemme toisessa talossa, ei kovin kaukana Gion Housesta. Nauti, nauti, kuten tietysti teet ja siellä se on helppoa. Oi, muistan nyt kylpyammeenkin…ja huoneet ja valon ja kissan sisäpihalla…

      1. Kyllä, Daniel on enkelini. Olen täällä kaksi kokonaista ihanaa viikkoa. Olin edellisen kerran täällä 10 vuotta sitten, ja kaupunki on jopa lumoavampi kuin muistin. Ihanaa että säkin palaat!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s