En ole varma millä sävyllä voin tästä kirjoittaa. Ainakaan en halua mitään ”vähältä piti” -tekstiä. Jokainen Brysselissä vakituisesti asuva olisi voinut olla siellä missä tapahtui. Ei tässä tärkeintä ole että itse pääsi alta pois, vaan että kaikki on toisin, kaikille.
En tiedä tuleeko tästä normaalia edes lainausmerkkien kanssa enää koskaan.
Minulla on suuri suru etenkin kaikkien lasten ja nuorten vuoksi. Haluaisin voida sanoa että kyllä tämä tästä ja paha saa palkkansa, mutta en ole siitä ollenkaan varma, ja olen kehno valehtelija.
Arki on nyt sitä että twitteristä on tullut paras ystävä ja sitä konsultoidaan ennen kuin astutaan ovesta ulos. Suunnitelmia muutetaan sen mukaan mitä missäkin tapahtuu. ”Ahaa, en voikaan lähteä ostoksille juuri tuonne kun siellä on pomminpurkajat paikalla ja alue eristetty”. Tähän tyyliin. Joka kerta jonnekin lähtiessäni teen tietoisen päätöksen: pää pystyssä, pelotta. Anna mennä vaan. Sinulla ei voi olla niin huono tuuri.
Suurin toiveeni on että kotikaupunkini löytäisi vielä sen kepeyden josta Brel laulaa.
p i i l o m a j a 
Tutulta kuulostaa. Toivotan teille levollisuutta, vaikka näiden uusien iskujen jälkeen huomaan itsekin taas kiristyneeni. Tulin pääsiäiseksi Suomeen ja vasta täällä tajuan, kuinka paljon jatkuvasti tarkkailen Pariisissa kaikkea: ääniä, autoja, ihmisiä. Ja että se on tauoton stressitila.
Yhdyn täysin ajatukseesi siitä että ”En tiedä tuleeko tästä normaalia edes lainausmerkkien kanssa enää koskaan”. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä, että jotakin on syvällsesti pilalla. Kepeys, huoleton ilo, Pariisiin liittämäni painoton vapauden tunne. Samalla tiedostan, että juuri tämä ajatus on se jonka ne, jotka näitä iskuja masinoivat, haluavat meidän ajattelevan.
Pelotta ja pystypäin, se on hyvä (eikä oikein taida olla vaihtoehtojakaan). Voimia sinne!
Laura, kiitos kommentista. Tiedän että tiedät ihan täsmälleen mistä nyt kirjoitan.
Totta: tauoton stressitila on päällä. Jatkuvat sireenien äänet ja hälytyajoneuvojen siniset valot eivät anna mahdollisuutta ”unohtaa”.
Pilalla – tätä samaa sanaa olen ajatellut paljon. Niin paljon tuntuu todellakin olevan pilalla. Kuin moni asia menisi ihan hukkaan tämän paskan takia. Puut kukassa…ei meinaa huomata edes. Yritän tietoisesti havainnoida hyvää ja kaunista missä vaan. Yksi iso huomio: ihmiset ovat tolkuttoman kilttejä ja kohteliaita toisilleen. Autojen torvetkin vähemmällä käytöllä. Ei ole tavallaan ”varaa” menettää hermojaan mitättömistä, kuten normaalioloissa.
Niin surullinen viikko. Suren entisen kotikaupunkini Pariisin puolesta, suren Brysselin ja koko Euroopan tulevaisuuden puolesta. Olen hakenut lohtua kauniista sanoista, läheisten ja tuntemattomien hymyistä sekä Agnès Ledigin kirjoista. Auringon pilkahduksia Brysselin kevääseen. (entinen Pariisin Margarita, yhä luen aktiivisesti kirjoituksiasi, mutta olen ollut laiska kommentoimaan. Japanin matkareportaasisi on jäänyt lähtemättömästi mieleeni, kiitos siitä.)
Kaisa, mukava saada kommenttisi. Sama suru minulla. Huomiseksi tarkoitettu pelonvastainen marssi on peruttu. Se tuntuu perhanan väärältä.
Juuri nyt paistaa aurinko. On melkein kuin mikä tahansa tavallinen kevät.
(Kiitos siitä mitä sanot Japanin jutuistani. Toivon että ensi elokuun matkalta saan kirjoitettua lisää. Miten karmeaa: huomaan ettei tämän kaiken keskellä ole osannut edes ajatella että sekin riemu on edessä odottamassa.)
Tulee se takaisin, kepeys, jonain kauniina päivänä se tulee. Maailmassamme myrskyää – ja rajusti, ja sinun kotikaupunkisi osui tuon myrskyn silmään. Voimia teille kaikille sinne, paljon voimia.
Kuten aina myrskyn jälkeen tulee tyyni aika ja uskon, että siitä ajasta tulee kaunis.
Sitä ennen maailma tarvitsee niitä, joilla on rohkeutta ja rakkautta kohdata eteen tulevat haasteet menettämättä uskoaan ihmisiin ja parempaan maailmaan. Sellaisia ihmisiä kuin sinä, joka olet jo vuosi luonut kauneutta kuvillasi ja kirjoituksillasi ja niistä välittyvällä asenteellasi elämään. Kiitos.
Olen varmaan ennenkin sanonut, että vaikka ei livenä tunnetakaan, niin ajatuksissa olet (ja perheesi). Varsinkin nyt taas näiden uutisten myötä. Pystyn hyvin samaistumaan suruusi lasten ja nuorten vuoksi, enkä voi edes kuvitella millaista heillä(kin) siellä tällä hetkellä on. Kiitos kuitenkin kun päivität mietteitäsi. Toivon teille pelottomia hetkiä! Ja vaikka tuskin mikään enää muuttuu samanlaiseksi kuin ennen, tästä ei saa -eikä VOI- tulla ”normaalia”.
Anioni, kiva se on tietää että jossakin on ihan oikeasti ihmisiä jotka lukee ja jotka ajattelevat että mitenkähän K pärjäilee.
Tekisi mieli kirjoittaa tunnoistaan paljon enemmänkin mutta jokin blokki estää. Ehkä se estää myös vajoamasta turhan mustiin ajatuksiiin.
Olet ollut viime ajat mielessäni paljon. Aina kun katson seinälläni olevaan tekemääsi tauluusi, silloin viimeistään muistan ja mietin miten pelon keskellä siellä olettekin. Tuntuu että joka paikassa ollaan jollain tavalla varuillaan…sielläkin missä ei periaatteessa tarvitsisi pelätä…elämä ei ole kuin ennen….missä vain voi sattua.. Toivotaan että jotakin tapahtuisi että ihmiset voisivat elää rauhassa ja pelkäämättä, että paha saisi palkkansa. Täytyy toivoa ja uskoa ja elää eteenpäin. Tuo on hyvin tuttua että kun on vaikeuksia niin ympärillä olevat kauniitkin asiat helposti unohtuu…Toivon kevään iloa, valoa ja voimia.
Anne, kyllä, hyvä ja kaunis meinaa jäädä huomaamatta. Aivan tarkoituksella yritän sitä nyt nähdä ja luodakin.
Olen käynyt monta kertaa, mutten osaa sanoa mitään. Sanon edes tämän nyt kuitenkin.
Liivia, ei se mitään, siis ettei sano sen kummempaa. Olen hyvin ilahtunut ihan jokaisesta yhteydenotosta, jonka olen tavalla tai toisella saanut.
Minäkin täällä kävin (viime viikolla jo) katsomassa, onkohan sinulta kirjoitusta. Tai siis että olet(te)han kunnossa. Varmasti vaikeaa edes muotoilla mitä kirjoittaisi. Kirjoitin tähän äsken että jaksetaan kuitenkin uskoa…..mutta pyyhin pois koska on se kyllä niin vaikea uskoa, että kaikki ei olis jo pilattu. Tässä maailmassa. Joka tapauksessa, lämpimiä ajatuksia sinne.
Riikka, terve pitkästä aikaa. Vaikea on uskoa, niin. Välillä tekisi totisesti mieli paeta johonkin missä ei ole mitään eikä varsinkaan ketään. Mutta sen verran kapinaa mussa on että ei prkle, emme saa antaa periksi ja antaa muiden määritellä miten täällä ollaan ja eletään. Ja näillä muilla tarkoitan tietysti iskujen suunnittelijoita ja toimeenpanijoita.
Minäkin olen paljon ajatellut sinua viimeaikoina. Täällä mainittu tauoton stressitila on minullekin tuttua, vaikkakin toisenlaisista syistä. Kun elämässä luottamus ja kepeys katoaa, moni asia muuttuu lopullisesti. Ajan myötä tulee kuitenkin tilalle jotain muuta. Toivottavasti se on ainakin rohkeutta elää tässä ja nyt. Sitä huomista kun ei koskaan voi etukäteen pedata. Ei edes näennäisesti kontrolloidussa arjessa.
TKoo, kiva kuulla.Uskon tuohon mitä sanot että muuta tulee tilalle. Olen sen jo kokenutkin jollakin tasolla. Lasken niin että minun elämässäni alkoi muuttua tammikuussa 2015 kun oli Charlie Hebdon isku ja se muu. Se oli vielä ”kaukana” eikä ”koskenut minun arkeani” mutta kyllä joudun laittamaan nuo lainausmerkit.
Ei, tulevaisuutta ei voi tietää eikä pedata, mutta aion sitä kuitenkin suunnitella ja siitä uneksia. Hanskoja en aio heittää, vaikka välillä tuntuu että sama jos heittäisi hurlumheiksi, kun ei tässä näköjään mistään voi tietää.
Kyllä, valtava suru etenkin lasten ja nuorten takia. Tietysti tälläiseenkin jollain tavalla tottuu, kun muuta vaihtoehtoa
ei ole, mutta normaaliahan tämä ei ole. Vaikka niin monen arkea ympäri maailmaa onkin.
Lempi, Moi, kiva kuulla sinusta. Kyllä, monen arkea maailman eri puolilla. Siksi olemme niin järkyttyneitä, kun eihän tällaiset asia ”koske meitä”…. Eivät ole ennen koskeneet.
Instan kautta löysin taas tieni tänne jo vuosien takaiseen blogi-ihastukseeni. Ilolla ja tällä hetkellä surulla palaan kauttasi minulle merkitykselliseen kauniiseen kaupunkiin (asuin 2007-09 ja 2013-15) jota nyt totisesti koetellaan. Voimia ja valoa ja kiitos kauniista kuvistasi-niitä on ilo katsoa tämänkin kaiken keskellä.
Ansku, mukava kuulla että tykkäät kuvistani. Niin, nyt koetellaan enne kaikkea uskoa, kenellä mihinkin. Ihan noin alkajaisiksi tavalliseen arkeen.
Olet ollut mielessä, Kati, jaksamisenne, elämä siellä nyt. (En osaa sanoa muuta.)
Katja, kiitos sanoistasi. Mitään kummallista ei tarvitse osata sanoa. Arvostan joka yhteydenottoa.
Toivon teille hitaita, lempeitä päiviä, auringonvaloa poskille ja kevään kukkien tuoksua. Pitkiä halauksia ja yhdessä syötyjä illallisia, hyviä elokuvia ja linnunlaulua ikkunasta. En voi mitenkään väittää, että tietäisin, millaista elämänne on siellä juuri nyt mutta toivon teille kaikkea hyvää. 🙂
Jenni, kiitos, noita toivon itsekin, muun muassa.
Hei
Törmäsin sivuillasi ”jeesus sandaaleihin”ja kurkkasin myyjän sivuille mutta en osaa Ranskaa joten mieleeni tuli että osaisitkohan sinä sanoa lähettävätkö Suomeen tilauksia? Tykkäisin juuri tuollaisista kengistä ja samanlaisia ei ole tullut netissä vastaan.
Terveisin Anu
Anu, minulla ei ole aavistustakaan mistä puhut…olen joskus sata vuotta sitten jostakin tilannut, en muista mistä.
ok. Siitä taitaa olla muutama vuosi aikaa mutta google antoi kuvan kun sandaaleita googletin. Lomalle lähdössä ulkomaille ekaa kertaa aikuisiällä ja sitä kuvittelee tarvitsevansa superhienot ja sovivat sandaalit sinne..ehkä pärjään Suomestakin löytyvillä. Sivuillasi oli kommenteissa nettiosoite kyseiselle sivulle.
Hyvää huhtikuuta sinulle!
Googlasin itse ja päädyin siihen omaan juttuuni vuodelta 2009. Kokeilin sitä nettisivun osoitetta mutta en pääse kyllä sivuille. Mahtaako olla olemassa enää. Sen muistan että se oli pieni perheyritys ja kävin viestinvaihtoa sen ukkelin kanssa. Parasta katsoo varmaan sandaalit lähempää. Harmi etten voi auttaa, hyväthän nuo on olleet. Hyvää matkaa!
Moi taas . Kirjoitin linkin Googleen ja löysin tosiaan sivut ja kysyin heiltä ja sain ranskankielisen vastauksen ja lähettävät Suomeen. Taidan tilata 🙂