Vielä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihmeellistä että te olette vielä siellä, lukemassa minua, vaikka olen jättänyt blogin, teidät, aivan heitteille.

Mutta siellähän te vielä olette, muutamat vanhat tutut, jokunen ihan uusi lukijakin, satunnaiset kulkijat ja vahingossa luokseni klikanneet.

Ja minäkin olen vielä täällä. Olen tässä samassa maassa ja kaupungissa missä huomaan asuneeni pian kymmenen vuotta ja jota vuoronperään rakastan ja vihaan, ihan päivästä tai tunnista riippuen minun mielipiteeni heittelee. Eilen minulla oli oikein paha Bryssel -vihapäivä. En listaa syitä mikä sen kehitti, mutta hiivatti että vihasin tätä kaupunkia ja koko maata (ja lopulta koko Eurooppaa ja sen jälkeen koko maailmaa.) Järkiini tultuani myönsin: ei se ole kotikaupunkini vika jos välillä päässä possahtaa. Se voi tapahtua missä vain. Se on jo tapahtunut monessa paikassa, ja tulee jatkossakin tapahtumaan.

Vaan katsokaapa tuota vastapäisen talon kissaa! Rakas Jeesus/Buddha/kuka vaan, ota pois minun kissa-allergiani että saan tuollaisen pyhyyden ruumillistuman nurkkiini norkoilemaan! (En tiedä auttaako tämä, en ole ollenkaan varma. Tiedoksi vaan että pojatkin haluaisivat.)

Nizzassa on kidnapattu miljonääri, Calais´n jungle on hajotettu, Alin kaupassa oli pakasteallas rikki tänään kun kävin, sukassani on reikä, pojat ovat lomalla, teeveestä tulee pelkkää paskaa, poliisit laulavat Marseillesia ympäri Ranskaa, annoin lantin kaupan edessä olevalle sedälle, Tampereella on satanut ensilumi, blogissani on lisää Japanista, unohdin aamulla sateenvarjon bussiin, kohta on jenkkien presidentinvaallit, ostin pojille uusia kalsareita, en osaa enää keskittyä lukemaan ja olen siitä harmistunut, Putiniin ei voi yhtään luottaa, olen syventynyt Yin-joogaan ja näen painajaisia kun kehoni ja mieleni lukot aukeilevat kolisten, tilasin hienoa lankaa josta tulee jotakin.

Kuten varmasti huomaatte, minulla on paljon syitä jatkaa kirjoittamista.

Advertisements

23 kommenttia artikkeliin ”Vielä

    1. Crista,
      miten IHANA lukea tama. Minäkin kaipaan kuviani – siis siinä mielessä, etten ole niiden ottamiseen paljon perehtynyt pitkään aikaan . Kaipaan tunteja kamera kaulassa.

      Kissa on huikea. Kutsun sitä että minun kissa. Tuo on minun. Vaikka ei tietysti ole.

  1. Minä satunnainen ja vähän uusvanha kulkija moikkaan. Hauska kuulla viha-rakkaus -suhteesta tuohon kaupunkiin – mullakin moinen vaikka en siellä yhtä kauan asunutkaan. Hitsi minkä värinen kissa!

    1. Ansku, moi vaan. oi voi, sellainen suhteemme on. Enimmäkseen rakkaus tai ainakin syvä ystävyys.
      Välillä kiehuu rankasti.

  2. Tuo kissa on tosiaan pyhyyden ruumiillistuma, siinä on minusta jotain arvokasta ja hullun kaunista ja sitten niin pelottavaa, ettei melkein voi katsoa kohti… Hieno.

    Minäkin olen iloinen kun olet täällä taas. Huomaan että omalla kohdallani syksy on taas sellaista kuin aina, että arki täyttyy (mistä?), että ajatukset eivät muotoudu blogipostauksiksi lainkaan sellaisella vaivattomuudella kuin toivoisin (vaikka ei kai se koskaan vaivatonta ole, oikeasti).

    Olisikohan sellaista kaupunkia jota voisi vaan rakastaa eikä vihata koskaan?

    1. Laura, kuvasta ei näe kissan luonnetta (voi ehkä aavistaa!) mutta kerron vielä että se on ihan hullun rohkea. Uskalikko oikein. Olen seurannut millaisia reittejä se kulkee. Lähtee kotinsa toisen kerroksen ikkunasta, kulkee kapeaa reunusta, menee yhdelle katulle, siitä toiselle, koko ajan liukkaissa, kapeissa kohdissa, tekee kauheita hyppyjä (punnitsee tosin ensin ja joskus pitkäänkin että uskaltaako hypätä, mutta aina lopulta uskaltaa.)

      Ei kirjoitus multakaan suju. Pakottaa täytyy, mutta toivon että kun ihmiset saavat luettavaa niin itsekin saisivat kirjoitettua. Joskus se menee noinkin.

      Ehdottomasti ei voi olla kaupunkia jota voisi vain rakastaa varsinkin jos siellä asuu vuodesta toiseen ja hoitelee arkisia asioita. Mutta eihän sen toisaalta mitään väliä ole. Mulle vaan tulee välillä ihan tylppä raivo tätä paikkaa kohtaan, mutta en sen puoleen osaa sanoa sillä hetkellä mihin paikkaan tämän vaihtaisin. useinkin syy on lopulta nimittäin omassa päässä…

  3. Kyllä täällä taas ilmoittaudun minäkin ja tänne kyllä kurkkailen, kirjoitat tai et, miten milloinkin huvittaa sinua, mutta kiva kun kirjoitat ja kuvaat. Joka paikassa hyvät ja huonot puolet, en minäkään ole päättänyt mikä olisi se paikka jossa haluaisin asua. Välillä täällä missä olen jo 21 vuotta asunut, välillä jossain muualla olisi parempi, niin ainakin huonoina päivinä tuntuu, vaikka en osaa määritellä mikä se parempi paikka olisi. Kissa allergia on ikävää, tiedän, eräällä lähimmälläni on.

    1. Hei Anne, Olen myös vähän päättämällä päättänyt pitää paikasta jossa asun. Toimii sekin jotenkin. Mulla ei oikein kans ole kriteerejä sille mikä olisi hyvä paikka. Ehkä ei pitäisi analysoida ja pohtia ensinkään. Senkun eläisi.

  4. Mikä kaunotar! Kuviisi olet saanut sellaisen intensiivisyyden, että piti oikein henkäistä, kun ne aukenivat eteeni. Ja edelleen – värit, valo ja asettelu kertakaikkisen puraisevaa! Kiitos elämyksestä!

    Taukoja saattaa tulla visiitteihin, mutta aina palaan.

    Maria

  5. Minäkin olen täällä lukemassa – ja kaipaamassa ensilunta. Vaan kun ei, niin tyydyn tämänhetkisen kotimaani keltaisina ajelehtiviin lehtiin, niitä pyörittävään tuuleen ja siihen iänkuiselta tuntuvaan sateeseen. Onneksi on mukavia blogeja ( yksikin riittää kuten tämä ), ja toisten ajatuksia joihin voi vähän uppoutua kun omat ajatukset kyllästyttävät. Kaunista syksyn jatkoa ja kiitos 🙂

  6. Calais tyhjenee, Pariisi täyttyy. Tuolla tyttären koulumatkalla on jo kuulemma parintuhannen ihmisen leiri.
    Täälläkin loma ja sukassa reikä. Masentaa, kun aika kuluu siivoamiseen, tiskaamiseen ja ruuanhankintaan. Vihaan vuodesohvan aukivetämistä ja kiinnituuppaamista.

    Mutta siis, kiva kun kirjoitat. Syystä tai ilman.

    1. Sari, juuri noin, ongelma siirtyi taas toisaalle. Viikonloppuvieraat Ranskasta kertoivat juuri tuosta telttakylästä. Poikien toinen lomaviikko, minäkin lomalla ja mies. Aika menee arkiaskareiden hoitoon kuitenkin.

  7. Hei! Kissoista ja Japanista tuli mieleeni Takashi Hiroiden kirja Kissavieras, suosittelen!

  8. Ohitin kauniin kissan ja tartuin Yin-joogaan -unettomien öiden uhallakin sitä täytyy kokeilla. Käytkö tunneilla vai harjoitteletko omatoimisesti?

    1. Marja, olen harjoitellut pari vuotta sitten opettajan ohjauksessa, sen jälkeen aika hiljattain käynyt tiiviin workshopin. Olen hankkinut kaksi tosi hyvää kirjaa ja osallistun pian yhteen anatomiaworkshoppiin. Oppii uutta mm. siitä miten joka keho on erilainen joten liikkuvuus jne. myös. Joitakin asioita voi harjoittaa, mutta auttaa kummasti kun tietää että on monia tapoja päästä samaan lopputulokseen – ja ellei pääse samaan, voi vaihtoehtoinen olla juuri minulle oikea ja paras.
      Harjoittelen kotona melkein joka päivä. Joskus parikin tuntia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s