IMG_20161124_172521.jpg

No on, iltaisin on pimeää. Kuuluu asiaan nyt.

Mutta voi miten aurinkoisia päiviä on ollut ja miten voi tuntua keväiseltä, ihan niin, keväiseltä marraskuun lopussa! Viikko oli lämmin ja lempeä, kymmenen tuolla puolen, tänä aamuna marraskuu huomasi että ei saakeli, piti olla kolkko ja karu, pitää muuttaa otetta.

Ja niin se muutti, ja hui kuinka kolisin kylmästä bussibysäkillä tänä aamuna. Pari lämpöastetta, ei sen vakavampaa, minulla vain vaatetus vanhasta muistista väärä. Sitä paitsi Brysselin kylmä ei näy aina lämpömittarin lukemissa. Se on luihin menevää, kosteaa ja raakaa.

Olin viikon yksin poikien kanssa. Sen ei pitäisi olla uroteko, Herra siunaa, ei suinkaan pitäisi olla mitään kummallista siinä että on omien lastensa kanssa! Sanon silti: kun on tottunut jakamaan töitä toisen kanssa, niin onhan niitä silloin enemmän kun on yksin. Eikä siinäkään mitään, en pelästy vähästä enkä pillitä ja pelkää rosvoja. Mutta…se on tylsää ja vaikeaa kun sähköt menee aamulla puoli kuusi ja joutuu lähtemään (rikkinäisen ) taskulampun kanssa alakerran naapurin autotallin kautta (missä on kiivettävä olutkorien ja kilpapyörän yli) koko talon pääsähkötaululle.

Että näitä kaikkia. Ei voi osata heti joka juttua. Opin kyllä jos täytyy. Olisi niin kiva kun ei täytyisi. Minusta on parempi kun meitä on kaksi ja toinen hoitaa yhdet jutut ja toinen toiset, noin pääsääntöisesti.

 

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”

  1. Satu, sari, kiitos kommenteista.
    Takuulla persoonallisuuskysymys. Onhan se tietysti niin että minäkin teen kaiken niin paljon paremmin kuin puolisoni, köhöm, no totta kai se on niin, mutta olen olen alkanut kummasti nauttia siitäkin että toiset tekevät osansa, ottavat vetovastuun välillä ihan suorastaan. Minä tiedän että pärjään yksin, mutta koska olen mukavuudenhaluinen, nautin siitä kun on mahdollisuus jakaa.

  2. Totta! On hyvä kun puoliso on välillä poissa, niin häntä ja hänen panostaan osaa taas enemmän arvostaa kun hän palaa takaisin 🙂 Totta kai on helpompaa jakaa hommat jonkun kanssa, mutta sitä ei aina muista. Huomaan myös, että kun olen muutaman päivän poissa kotoa, perhe arvostaa paljon enemmän paikallaoloani. Usein asioita älyää arvostaa erityisen paljon silloin kun niitä ei enää ole. Ja hyvä, kun sinä selvisit myös sähkökaapille kiipeämisestä. Me oltiin syksyllä muutama päivä kotona ilman lämmintä vettä, kunnes siippa palasi kotiin ja painoi lämmityskattilan oikeaa nappia. Pestiin itsemme kylpyammeessa mutta lämmin vesi oli haettu keittiöstä salaattikulhossa. hih! Siinä oppi kuitenkin huomaamaan, että hyvin vähällä vesimäärällä on mahdollista peseytyä. Mukavaa päivänjatkoa!

    1. serenissima: muistui mieleen kun muutimme Brysseliin eikä meillä ollut lämmintä vettä ekan viikkoon. Keksimme kyllä kaikenlaisia vippaskonsteja.

  3. Hei, ekaks haluaisin kertoa sinulle että kiitos tästä blogista. Löysin blogisi syksyllä ihan sattumalta ja siitä lähtien seuraillut silloin tällöin ja lueskellut myös vanhempia postauksiasi. Virkistävä vois olla hyvä adjektiivi nyt tähän kuvailemaan ja kirjoitustyylisi on kepeän mukaansatempaavaa! Mulla on nykyään jotenki tosi tarkka ”blogimaku” eikä mikä vaan uppoa muhun, mutta täällä viihdyn tosi hyvin 🙂

    1. Anna, kiitos kommentista! Olen kirjoittanut jo kymmenisen vuotta. Se tuntuu välillä vähän uskomattomalta. Siis että mitä järkeä. Ehkä se järki, että aina välillä saa kuulla että täältä joku saa jotakin. Tervetuloa jatkossakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s