Syitä

Ohjenuorani tänä vuonna on ollut:

Älä tee mitään väärästä syystä.

Samasta syystä älä jätä mitään tekemättä.

 

Mitä enemmän ajattelen, huomaan tämän sopivan aivan kaikkeen.

 

Vääriä syitä tehdä:

Painostus, suosion hakeminen, miellyttämisen halu, ”koska kaikki muutkin”,…(tähän perään voi kukin keksiä vaikka miten monta lisää…)

 

Vääriä syitä jättää tekemättä:

Pelko, epävarmuus, se ettei osaa, (huomaan että tekemättä jättämiseenkin keksii niin näppärästi vaikka mitä syitä. Vaikkapa se ettei tiedä lopputuloksesta on aika paska syy. )

 

Kun sanot EI, tarkoita sitä.
Kun sanot KYLLÄ, tarkoita sitä.

Älä selitä. Ei tarvitse. Älä puolustele sanomaasi.

Näytä esimerkilläsi muille ja itsellesi.

Älä pelkää. Luota.

Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Syitä

  1. Taas varsin hyvin sanottu. Ja on myos alue missa itsella on paljon oppimista… rajaton miellyttamisenhalu sanelee kayttaytymista jopa tassa hyvin edenneessa iassa. Ahem. Mutta oppia voi hautaan saakka! Seuraan sun blogia ja saan ideoita…. Kiitos!

    1. Karoliina, miellyttämisenhalu on niin tuttu minullekin ettei ole tottakaan. Ja kyllä mää sitäkin mieltä olen ettei se ole ihan aina huono asia. Ehkä se on vaan se että miksi, mistä syystä haluaa/pitää miellyttää. On eri asia haluta miellyttää toisia silloin kun se lähtee omasta itsestä, on vilpitöntä ja täysin vapaaehtoista, vailla mitään taka-ajatuksia tai pakkoja.
      Mutta joo, sitä olen opetellut ja jo jonkun verran oppinutkin että vaikkapa suostumalla vastentahtoisesti johonkin tekee pahaa ennen kaikkea itselleen, mutta mielestäni myös toiselle osapuolelle. Jos nyt miettii jotain esimerkkitilanteita niin juu, noin se kyllä menee. On oikein hyvä antaa ”maailman” tajuta että mun EI on ei, ja KYLLÄ on vapaaehtoinen, sydämestä tullut ja joskus suorastaan superinnostunut KYLLÄ!

  2. Juuri noin! Taidan tallentaa nuo sanasi ja palata niihin säännöllisesti, muistaakseni…

    1. Malla, nämä ovat takuulla asioita jotka koskevat aika monia. Pyörittelemme hyvin pitkälti samoja kysymyksiä, me ihmiset….Tuo selittely on kiusallista paitsi itselle niin muillekin. Ajattele että kysyt vaikka toiselta tuleeko hän illalla työpaikan juhlaan. Et ole ehkä itsekään menossa, ajattelit vaan kysyä. Toinen vastaa kiemurrellen ettei nyt ehkä kai kuitenkaan tule….kun kotonakin sitä ja tätä. Sanot OK, selvä (ja vastaus todella riitti sinulle), mutta toinen jatkaa kysymättä listaa niistä kaikista syistä joiden vuoksi ei nyt valiettavasti tällä kertaa todellakaan voi. Johan siinä tulee sinullekin kohta melkein tarve alkaa lohduttaa toista:)

      Se ettei selittele ei tarkoita että pitäisi jotenkin heitellä tylysti näitä EI -vastauksiaan. Voi sanoa ystävällisesti EI, ehkä lisäksi ”ei kiitos, jätän väliin) tai jotain sellaista, mikä nyt kuhunkin tilanteeseen sopii, mutta that´s it.

      1. Toden totta! Itselleni ”pahinta” taitaa kuitenkin olla päänsisäinen selittely. Se semmoinen, että perustelen ja vakuuttelen itselleni tekemiäni valintoja pitkäänkin, vaikka tiedän tehneeni juuri oikein. En tiedä saatko nyt kiinni tästä ajatuksesta.
        Yleisinhimillistähän tämmöinen taitaa olla :).

  3. Voi herranjestas, että tämä iski ja lujaa. Hirveää veivaamista elämässä, kun ei ja joo ja pelko siitä, että tekee sittenkin väärin. No, ei se auta kuin katsoa eteenpäin mitä tuleman pitää.

  4. Pieta, väärintekemisen pelko onkin syvässä meissä monessa. Mistä mahtaa tullut, kuka ”istuttanut”? Voi koittaa ajatella että ”väärin” kenen kannalta?

  5. Malla, saan hyvinkin kiinni itselleenselittelyn! Tiedän tuosta enemmän kuin haluaisin. Kai se epävarmuudesta kumpuaa, mutta olen huomannut että on helpottanut hiukan sen myötä, että olen huomannut että melkein koskaan kukaan ei OIKEASTI kaipaa tai tarvitse mitään selityksiä. Kun jättää ne pokalla antamatta, niitä ei kysellä.
    Ehkä me otamme myös liian kanssa muut huomioon päätöksissämme, pienissäkin. Niissäkin asioissa, jotka koskevat vain meitä itseämme. Muut pitää ehdottomasti ottaa huomioon, näin mää sen näen, mutta raja. Se on tärkeä.

  6. kati

    sain tästä jutusta puhtia. mullahan on vaikeuksia tuon kyllä-sanan kanssa. koska en enää halua ottaa minkäänmoisia paineita, vaan saada ihmissuhteista vähän iloa, en lupaile. jos joku on mulle epäreilu, keksin röyhkeitä nimittelyjä. edes pään sisällä. kilttinä tyttönä mulla on ollut vaikeuksia siksi, että tyydyn niin helposti vähimpään pahaan oloon. nyt olen oppinut, että älä tyydy. ikinä. vaikka tiedän, että vastapuoleen tekisi suuremman vaikutuksen tämä kuin tuo, minun tekisi mieli sanoa jälkimmäinen ihan vain siksi, että näkisin tyypin reaktion. genreniputuksissa on sama juttu.

    meri

  7. meri, olen lakannut lupautumasta (vapaaehtoisiin) juttuihin jotka eivät kiinnosta. Ehkä voin taipua johonkin esim. auttaakseni toista, mutta homma ei saa sotia itseäni vastaan.
    Olen ihan kauhea etukäteen miettijä ja entäs jos menee pieleen tai on vaikeeta, ja olen tästä harjoitellut eroon. Jos mua innostaa joku asia, yritän sanoa kyllä vaikka hirvittää. Olen jo monen monta kertaa saanut todeta että hirvittelin turhaan ja sain paljon enemmän kuin arvasin.
    Ei ole itsetarkoitukseni mennä epämukavuusalueelle, mutta olen saanut valtavasti itseluottamusta siitä että olen mennyt – eikä mitään kamalaa tapahtunutkaan.

  8. Kiitos kannustuksesta! et arvaa kuinka monta kertaa olet näillä kirjoituksillasi rohkaissut ja auttanut minua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s