Etäisyyttä

En niinkään odota joulua kuin sitä, että saan katsoa taaksepäin tätä vuotta ja tehdä johtopäätöksiä – ja niiden perusteella päätöksiä. Ei toiveita vaan päätöksiä.

Minusta ei ole reilua arvottaa vuosia sinänsä sillain että tämäpä oli hyvä vuosi, kun sen sijaan se yksi toinen vuosi oli sysipaska. Kasvaa ja muuttua minä haluan, mieluiten paremmaksi mutta sitä ei aina tiedä etukäteen. Toivon läheisilleni hyvää ja parasta ja hakkaan välillä päätä seinään sen eteen, mutta aina yritän sen minkä voin. Näistä syistä mieluusti tutkailen elettyä vuotta. Miten aikani käytin? Miltä minusta tuntui? Mikä muuttui, mikä pysyi? Miten tästä eteenpäin?

Juuri nyt tuntuu että jokainen päivä on samanlainen, jokainen viikonloppu ihan huvittavuuteen asti samaa. Olen ihan minimaalisesti ahdistunut siitä ettei mitään tapahdu. Pyörät sutii irtohiekassa. On pakko muistuttaa itseään katsomaan kauempaa. Kun katson päivien sijaan kuukausia ja vaikka kokonaista vuotta, huomaan ihmeen selvästi miten moni asia on täysin tai ainakin hyvin paljon muuttunut. Ja nyt se tärkein: muuttunut paljon, paljon paremmaksi. Omalle itselleen ja elämälleen voi toisinaan olla umpisokea.

 

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Etäisyyttä

      1. Oi sinua muistan usein sillä kotona ollessani taulusi osuu silmiini joka päivä! Voi miten rakastan ”Bonjour lumiere!” tauluasi! Ja sinua ihailen kun nytkin joulu stressissä muistan miten sinä vaan lähdit yhdeksi jouluksi Pariisiin…Oi pystyisimpä joskus samaan….

  1. kati

    mä katsoin the crown -sarjan kakkostuotantokauden juuri loppuun ja siinä on kahdeksannessa episodissa kohta, jossa kuningatar elizabeth sanoo yhden nerokkaan repliikin. se ei ihan suoraan liity tähän sun aiheeseesi, mutta aika paljon kuitenkin:

    ”that’s the thing about unhappiness. all it takes is for something worse to come along and you realize it was actually happiness after all.”

    meri

    1. meri, tuo on tosiaankin nerokas repliikki. Paitsi että nyt aloin ajatella mikä ero on unhappiness ja sadness. Ehkä ne on suorastaan täysin eri asia, mutten nyt oikein saa kiinni.

  2. Anne, aina välillä joku kertoo että mulla muuten vieläkin keikkuu sun tekemä kuva seinällä. Se ilahduttaa kovasti. Se joulu Pariisissa…sehän meni siis niin että menin pariksi, kolmeksi päiväksi juuri ennen joulua, tulin jouluaattoiltana takaisin ellen väärin muista. Minulla ei ole joulusta stressiä koska joulu ei kovin paljon merkitse minulle, emmekä sitä pahemmin ”vietä”. Annamme kyllä lahjoja ja syömme jouluisia juttuja, mutta kyllä se siinä melkein on. Siihen ei liity paineita tai odotuksia, eikä siksi stressiäkään.
    Perheeni on siitä kiva että se pärjää ilman minuakin, ja molemmilla aikuisilla on tiedossa että on aivan okei käydä siellä ja täällä ihan yksin. Sain joulunalusreissultani juuri mukavan joulumielen ja etäisyyden omaan elämään. Oli ihana palata kotiin kainalossa yllätyslahjoja.

  3. Kiitos taas viisaista sanoista.
    Olen pari viimeistä vuotta (esikoisen muutettua omaan kotiinsa) tietoisesti hidastanut ja vähentänyt kaikkea. Tavaraa, touhotusta ympäriinsä, toisten asioista huolehtimista, töissä turhaa vastuun kantamista kaikesta, velvoitteita ja ’pakkotehdä’-asioita. On kyllä paljon kevympi olo. Tuntee olevansa enemmän itsensä. Näkee jotenkin paremmin lähelle.

    Vietimme kuukausi sitten miehen kanssa hääpäivää fine dining-ravintolassa viiden ruokalajin äärellä. Olimme iloisia ja juttelimme koko aterian ajan, mutta jokin vaivasi. Bussissa kotiin mennessä katsoimme toisiimme ja sanoimme melkein yhteen ääneen, että emme taida enää olla fine dining-ihmisiä. Ruoka oli hyvää; suorastaan taideteos. Mutta siinä ja koko asetelmassa oli jotakin liikaa. Olimme näyttelijöitä hienossa ympäristössä.
    Jotenkin hääpäiväateria kiteytti jotakin. Pieni on kaunista ja arki juhlaa. Elämään ei tarvitse hakea elämyksiä rahalla ja ’tämä nyt on niin hienoa, että on pakko nauttia’-kokemuksilla.

    En tiedä, mihin tässä oikein vastasinkaan, mutta luulen, että saat kiinni siitä, mitä ajan takaa. 😉
    Kiitos, että jaksat kirjoittaa ja pohtia ja antaa lukijoille ajateltavaa ja perspektiiviä omaankin elämään.

    Rauhaisaa joulun odotusta sinnekin!

    1. ElinaA: Minulla on kestänyt aikaa oppia että loppujen lopuksi monissa asioissa kukaan ei välitä. Ei aina edes huomaa.
      Tarkoitan tällä niitä kaikkia tilanteita joissa ehkä tekee asioita toisten puolesta, velvollisuudentuntoisesti tarttuu siihen ja tähän, menee paikkoihin kun olettaa että on ”pakko”, tekee asioita toisten mieliksi ”ettei kenellekään tule paha mieli”….tätä tämmöistä.

      Touhotusta vähentämälla ja sellaisella yleisellä ”pienentämisellä” olen päässyt mielestäni jo aika lähelle olennaista. Olen oppinut etten pysty kaikkeen (ohoh! aika oivallus! kesti vaan 50 vuotta tajuta!) eikä minun varsinkaan tarvitse. Mutta olen myös oppinut että kun keskitän voimani ja taitoni ja tahtoni, pystyn niin paljon enempään kuin olisin koskaan uskonut!

      Heeeh, naurattaa ihan toi fine dining -juttu! Näen siinä minut ja mieheni. Olisi käynyt ihan samoin. Joidenkin mielestä meidän elämämme saattaa vaikuttaa aika karulta (ei edes hääpäiviä ”vietetä”, ei kanneta kahveja sänkyyn tai muuta mitä usein tapana on) mutta ai hitto että on ihanaa kun toinen ajattelee siitä kaikeasta samalla tavalla. Että ok ja hieno homma kaikille jotka siitä nauttii, mutta ei ole meidän juttu.

      Upeeta jos täällä käynti saa pohtimaan ja ajattelemaan. Se on se pointti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s