Valkoisen kaipuu

Ensin ajattelin että unet johtuivat kuumeesta. Sitten kuume laski ja se on tietysti hyvä asia, mutta unet eivät loppuneet. Täyspuhdistus menossa, skannaus, kovalevyn nollaus.

Nämä ovat nyt erilaisia. Teemat ovat tuttuja, mutta esitystapa toinen. Nämä näytetään tavalla joka ikäänkuin varmistaa tuhanteen kertaan että menikö nyt perille, tajusitko. Yhteisenä piirteensä on harmaa alakulo kun unen tunnelma roikkuu kiinni iltapäivään asti.

Minun  olisi syytä aloittaa paasto, mutta nyt on huono hetki. Kuumetautini laihdutti ja heikensi minua liikaa. Haluaisin kuitenkin kirkastaa unet ja puhdistaa päivät. Pukeutua valkoiseen, puunata kodin ja oman ulkokuorenikin. Venyttelen pois jännityksiä ja jumeja. Liika sohvassamakaaminen on pahasta, makasi siinä mistä syystä hyvänsä. Antibiootit tuntuvat tuhonneen muutakin kuin taudin. Pitää rakentaa hyvä olonsa taas palasista uudelleen.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Valkoisen kaipuu

  1. Rättiväsyneenä kurkku kipeänä mietin kuule juuri ihan samanlaisia asioita ( ja suunnittelen valkoista seinää olohuoneeseen). Mieli kaipaa valoa ja vihreää, keho liikuntaa, tietenkin juuri nyt kun ei voi kuin levätä ja suunnitella.

    1. Marja, sinäkin taudissa. En tiedä omani nimeä ja nyt se lienee mut jättänyt, mutta olo oli kyllä surkea. Ihan kuin siinä tyhmentyiskin suorastaan. Ihminen on onneksi hieno vempele, ja niin se vaan parantaa itsensä kun antaa aikaa ja auttaa hiukan. Toivon sulle toipumista ja sitten sitä valkoista seinää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s