Pääasiaa

Luin ranskalaisen toimittaja-kirjailija Sophie Fontanelin kirjan siitä mitä tapahtuu kun lopettaa hiustensa värjäämisen ja antaa niiden kasvaa harmaiksi. Yksi maailman luonnollisimmista asioista. Tapahtuu suurimmalle osalle meistä rotuun ja sukupuoleen katsomatta. Mutta näköjään kyseessä onkin sen verran iso juttu, että siitä saa kirjan ja sille vielä lukijat.

Näin se meni:

53 -vuotiaana Fontanel näki upean valkotukkaisen naisen eräässä kahvilassa Etelä-Ranskassa ja päätti antaa omankin tukkansa kasvaa harmaaksi (tai oikeammin valkoiseksi). Muodonmuutoksesta tuli hänelle oikea puolentoistavuoden projekti, jota hän dokumentoi Insta-tilillään keräten monenlaisia kommentteja. (Kommentit, niin. Kun nykyään kaikkien pitää päästä sanomaan mitä mieltä juuri he ovat asioista.)

Ajattelin:

Kylläpä naisten harmaantuminen vaikuttaa olevan iso juttu! (Monet naiset muuten ihailevat harmaantuneita miehiä mutta mollaavat samaa asiaa itsessään tai muissa naisissa. Miksi?)

Luulevatko ihmiset todella että kun värjää harmaat piiloon niin kukaan ei huomaa ikääntymistä? (On paljon muita asioita jotka kertovat iän selvemmin. Iho, ryhti, joillakin luutuneet mielipiteet ja henkinen laiskistuminen.Kaiken lisäksi harmaantuminen voi alkaa vaikka parikymppisenä.)

Mitä hiivatin vikaa muka on vanhenemisessa??? Ihminen ei ole sinut itsensä kanssa jos karttuvat vuodet ovat ongelma. Tajuan että kukaan ei pidä esim. sairauksista tai yleisestä raihnaisuudesta joka saattaa tulla ikääntymisen myötä. Mutta noin muuten: miksi nuoruus olisi parempi kuin aikuisuus, vanhuus?

Eikö harmaiden piiloon värjääminen saa aikaan tunnetta että minussa on jotakin vikaa, jotain niin kaameaa että se pitää piilottaa? Miten semmoisen kanssa voi elää (ja ehkä vielä samaan aikaa toistelee mantraa ”hyväksy itsesi” tms.?)

Eikö olisi ihan uskomattoman hienoa kantaa päässään jotain ainutlaatuista? Sellaista, mitä kukaan kampaaja ei pysty väreillä tekemään? Että harmaiden jättäminen olisi nimenomaan esteettinen valinta, eikä mikään osoitus ”rohkeudesta”, tai että tässä sitä nyt ollaan sinut vanhenemisen kanssa.

Outoa että niin monin tavoin halutaan erottautua massasta ja olla individualisteja, mutta tässä asiassa suurin osa menee kuin lampaat jonossa kampaajalle tai marketin värihyllylle. Ja miten joku esim. tatuoi kroppansa täyteen väriä muttei ”uskalla” olla värjäämättä päätään muiden kommenttien/katseiden takia vaikka haluaisi? Tai monet uskaltavat pumpata itseensä kaikenlaisia aineita mutta eivät uskalla olla laittamatta kemikaaleja päähänsä. Ei tajua.

***

Kirjassa on paljon Fontanelin saamia kommentteja niin miehiltä kuin naisilta. Kitkerimmät niistä tulivat poikkeuksetta naisilta. Oli eräs joka ilmoitti (kysymättä) että hänen mielestään naisen velvollisuus on ”pitää itsestään huolta”. Että on kohteliasta muita kohtaan värjätä harmaansa piiloon. Samaan tapaan, kuin että peseydytään ja noin keskimäärin kuljetaan puhtaissa vaatteissa.

Oli myös niitä jotka arvelivat että kyseessä täytyy olla jokin sairaus tai vähintään allergisoituminen väreille koska ei kai kukaan nyt muuten…Monia huoletti eniten miesten katseet ja se, tuleeko niitä katseita ylipäätään enää. Että siihenkö sitten loppuu seksuaalisuus ja arvo ”markkinoilla” romahtaa? VOI HYVÄ LUOJA SENTÄÄN, tänä päivänä saa lukea tällaista.

Numero yksi: emme me nyt kai jumalauta sentään elä miesten katseista? Numero kaksi: voimme ihan itse muuttaa sitä mielikuvaa mikä on (tai oletamme olevan) harmaatukkaisista naisista. Ihan vaan olemalla itse toisenlainen harmaatukkainen nainen!

***

Aihe alkoi kiinnostaa siinä määrin että olen googlaillut siellä täällä. Olen oppinut, että on olemassa ihan suorastaan Going gray -movement ja toisaalta olen siitä yllättynyt ja toisaalta en ollenkaan. Näkisin että tässä voi hyvinkin olla yksi lähitulevaisuuden trendi, jos asioita haluaa sillä viisiin ajatella.

 

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Pääasiaa

  1. Mielenkiintoista! Minä olen aina pitänyt harmaita/valkoisia hiuksia tosi kauniina. Mieluummin naturelli tyyli kuin kovin muokattu, vaikka toki jokainen tehkööt miten parhaaksi näkee. Itselleni toivon pitkiä harmaita kutreja sitten joskus, vielä on tämä maantienväri omassa päässä pysynyt.

  2. Pieta, eikö olekin mielenkiintoista! Juu, ehdottomasti jokainen tehkööt kuten mielii. Harmittaa vaan niin vietävästi niiden puolesta jotka haluaisivat vastustaa valtavirtaa mutta eivät ”uskalla”. Ja se, miksi tässä on jotakin uskaltamista kiinnostaa minua kovasti. SIksi luin sen kirjankin.
    Mulla on itselläni vain muutamia harmaita hiuksia. Harmittavan vähän. Pahaa pelkään että haalistun vaan mutta mitään kaunista harmaata saati valkoista ei tule. Toisaaltaa isän puolella on hyvää harmautta nähtävissä. Toivotaan, toivotaan.

  3. Onpas mielenkiintoinen ja erikoinenkin aihe. Tarkoitan sillä tavalla erikoinen tosiaan että hiusten värjäämättömyyttä ja sen seurauksia pitää pohtia Insta-tilin ja kirjan verran. Voin yhtyä moniin ajatuksiisi tästä aiheesta.

    Olen itse vasta 30-v mutta lopetin hiusteni värjäämisen muutama vuosi sitten. Tavoittelin pitkään yhtä tiettyä sävyä tukkaani kokeilemalla erilaisia värejä ja sävyjä, kunnes eräänä päivänä huomasin värin alta pilkistävän tyvikasvuni ja että se oli juuri oikean värinen.. Niinpä niin.

    Mielestäni luonnollinen, oma hiusväri (myös) vanhemmilla naisilla on todella hurmaava ja tyylikäs 🙂

    Hyvää uutta vuotta, Kati!

    1. Anna, oikeastaan minkään pohtiminen julkisesti ei mua enää hämmästytä! Mutta joo, kun tarkemmin ajattelee niin kyllähän tähän asiaan (ja naisen ulkonäköön ylipäätään) liittyy yhtä ja toista…mutta sitä kovasti olen että kun puhutaan ”vaatimuksista” joita meille asetetaan niin kyllä ne aika usein on aivan itse tekemiämme. (ja perustuvat ties mihin luuloihin tai kummallisuuksiin).

      Niin, väreillä voi saada tosi kauniitakin lopputuloksia, mutta jotain tunkkaista siinä minusta usein on. Erityisesti kun koitetaan peittää harmaata. Väreistä tulee…aika paksuja. Ja alka kuultelee se mitä niin kauheasti koitetaan peittää.

  4. Aikani itsekin värjäilin, kunnes halusin nähdä oman värini. Kampaajalla on taitoa siirtymävaiheeseen, mitä jännitin. Ei enää tyvikasvua! Nyt joskus kampaaja saattaa laittaa muutamia oman värisiä raitoja, koska en harmaannu tasaisesti. Ohimoillani on luonnostaan harmaat laikut… Ihailen kauniita ja luonnollisia harmaita hiuksia muilla.
    Perimä on mielenkiintoinen, pian 8-kymppisellä äidilläni ei ole juurikaan harmaita.

    Mutta tuo voimasanojen käyttö kirjoituksessasi on äijämäistä. Vanhanaikaisia sanoja ja miehekkäitä, vanhaa suomea sanoisin minä?
    Muuten pidän tyylistäsi kirjoittaa.

  5. Susku, mitäs mulla muuta voisi ollakaan kuin äijämäisiä, vanhanajan sanoja? Niin kirjoittaa kuin puhuu ja niin puhuu kuin on tottunut! Täällä jos jossain tämä ei tule muuttumaan.

  6. Voi että ihailen harmaita hiuksia eikä mielestäni harmaa ole vain vanhenemisen merkki. Eikä vanhenemisessa ole mitään pahaa, se on luonnollinen ilmiö. Joku joskus sanoi minulle syntymäpäivänä että ”oletpa vanha” ja vastasin että on kaksi mahdollisuutta: joko vanhentua ja elää tai olla vanhentumatta ja kuolla ja valitsen ensimmäisen mieluusti. Odotan harmaita hiuksia, vaaleita kiitos.

    1. Anne, totta on kyllä tämä ettei voi elää ellei suostu vanhenemaan. Miehen toinen sisko täyttää tänä vuonna 50. Puhui jouluna siitä miten kaamealta se hänestä tuntuu. Kuuntelin ja yritin ymmärtää, mutten onnistunut. Ehkä hänellä on jotain pahasti itselleen selvittämättä. Tai siis että jokin estää häntä olemasta sinut itsensä ja ikänsä kanssa. Mutta tämä on kyllä asia jossa yleensä kannattaa olla jakelematta neuvojaan, ellei oikein erikseen kysytä. Ajattelen aivan toisin, mutten halua loukata häntä tai esiintyä hänen elämänsä asiantuntijana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s