Pää paikoilleen

Olen hiffannut monet asiat aika myöhään. Kuulostaa paremmalta sanoa että olen kypsynyt hitaasti. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että olen tehnyt asioita jossakin määrin eri järjestyksessä ja eri ikäisenä kuin tavallisesti (jos sellaista on). Sitten sekin, että minä olen minä. Minun elämäni menee näin ja minä toimin näin koska olen minä, enkä esimerkiksi sinä. Sitä ei aina muista tajuta vaikka se on ihan itsestään selvää.

En tahdo päästä sen yli että olen vuosikausia kohdellut kehoani huonosti, vähintäänkin olen elänyt niin ettei juuri minkäänlaista yhteyttä kehon ja mielen välillä ole tuntunut olevan. Kuin olisin ollut itseni ulkopuolella tai kuin kehoni olisi ollut tässä, ja pääni tuossa, jos ymmärrätte.

Olen pitänyt itseäni ”liikunnallisena ihmisenä” ja olen luullut aina tienneeni mikä on minulle hyväksi. Kun mietin tarkemmin, joudun korjaamaan menneisyyden minäkuvaani. Muiden ihmisten käsitys minusta on muokannut vahvasti omaakin käsitystäni, ja muiden ihmisten käsitys on perustunut vaikkapa siihen, että olen ollut aina hoikka,liikkeissäni nopea ja notkea. Tästä on tehty päätelmiä siitä että tuo liikkuu paljon, on hyvässä kunnossa. En ole ollut ja sitäkin pahempaa: pääni ei ole ollut hartioilla. Olen poukkoillut sinne tänne muiden mukana ja jopa muiden mieliksi.

Muutos on alkanut hitaasti, uskoaksi noin viisi vuotta sitten. Varovaisia viitteitä on nähtävissä jo kymmenen vuoden takaa, kun oivalsin pilateksen avulla yhtä ja toista itsestäni. Viimeisin vuosi on kuitenkin ollut muutoksista suurin. Se on vahvistanut suunnan ja suurin ja pienin vihjein kertonut että näin sen pitää olla. Minulla ei  ole ilmeisesti älli riittänyt tajuamaan omaa parastani, tai edes toisiksi parasta.

Olen hurjan kiitollinen että olen oppinut miten asiat, ajatukset, aineet ja ihmiset vaikuttavat minuun ja voin valita sen perusteella. Minun ei tarvitse kieltää itseltäni mitään, sillä haluni kohteet ovat asioita jotka tekevät minulle hyvää.

Eräs henkilö pyysi minua hiljan tilaisuuteen jossa pruukataan ns. vetää perseet. Sanoin ettei kiinnosta. Hän ilmoitti uudistavansa kutsun kun olen ”normalisoitunut”. Huomaan että käsityksemme ”normaalista” ovat erilaiset.

 

 

 

 

10 kommenttia artikkeliin ”Pää paikoilleen

  1. Oijoi, mä ymmärrän! Olen myös myöhäinen lintu mutta se ei haittaa enää. Nuorempana haittasi, kun en halunnut tehdä asioita samassa tahdissa kuin muut ja luulin, että pitäisi. No, ehtiipä sitä myöhemminkin. Samoin nyt nelikymppisenä on herännyt tosi vahvana ajatus siitä, että mun on pakko kuulostella itseäni paremmin, jos haluan voida paremmin. Ei niin, että voisin huonosti mutta ollakseni onnellinen voisin tehdä asioita, joita itse haluan, enkä niitä, joita tiedän muiden haluavan. Ja voi mikä ilo siitä, että täältä netin kautta löytää jollain tavalla samanhenkisiä ihmisiä, tai löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Mahtavaa!

    1. Pieta, en ole halunnut minäkään eikä onneksi esim vanhemmat ole koskaan painostaneet. En mää silti mitään kovin erikoista elämää ole elänyt. Että hyvinkin varmaan ihan keskiarvoissa joka asiassa.

      Minusta on viisautta tehdä jotain omalle hyvinvoinnilleen silloin kun sitä vielä on. Siis ettei odottaisi sitä että voi valtavan huonosti tavalla tai toisella. Äkkiseltään voisi luulla että kun ”panostaa” omaan hyvinvointiinsa (inhoan tuota ilmaisua mutten keksi hyvää) niin se tapahtuisi jonkun/jonkin muun kustannuksella. Aika harvoin kuitenkin niin on. Suurella varmuudella käy nimittäin niin, että hyvinvoiva (pään sisäinen hyvinvointi ja mitä siitä seuraa keholle) ihminen levittää hyvää ja antaa energiaa.

  2. Hieno kirjoitus, niin hieno, että on vaikeaa sanoa mitään kuulostamatta lattealta. Siksipä vain kiitänkin taas siitä, että annoit pohdittavaa moneksi päiväksi!

    1. Malla, minulle tulee kiitollinen ja hiukan nöyrä olo tällaisesta. On super, super iloinen jos täältä saa ajateltavaa pidemmällekin kuin sen lukuhetken ajaksi.

  3. Ihan samoilla linjoilla Mallan kanssa. Blogisi on aivan verraton ja luen jokaisen postauksen, olen lukenut jo vuosikausia. Kommentointi vaan tuppaa aina jäämään, koska en tiedä mitä sanoisin. Sanoit jo kaiken ja enemmänkin, mitäpä siihen enää. Olet joskus todennut, että ihan heippakin riittää. Heippa siis, täällä ollaan! 🙂

    1. Kirsi, oi totta kai saa käydä vaikka kurkkimassa, mutta myönnän että ihan pienikin tervehdys silloin tällöin antaa puhtia. TAVALLAAN kirjoitan ”vain itselleni”, muttei se tietysti totta ole ensinkään, kun täällä julkisesti….

  4. Täällä myös yksi hitaasti kypsyvä ja omia teitä omaan tahtiin tallaava! Ihana teksti jälleen Kati.

  5. Hei,
    kiinnostaa: minkä verran uskot, että elämäntilanne on sinulla vaikuttanut? Onko sinulla alkanut jäädä viisi vuotta sitten enemmän aikaa vaikkapa kuntoilulle? Mietin sitä, sillä luulen että tulen ajattelemaan vähän samalla tavalla näistä vuosista, kun en vaan saa pidettyä pikkulasten arjessa huolta hyvinvoinnistani. Koska ainahan on aikaa, ei sen pitäisi olla este. Kyse on ehkä jostain kuormituksen määrästä enemmän kuin kiireestä.

  6. B. , nyt vasta huomaan kommenttisi. Toivottavasti huomaat vastaukseni! Minulla oli viisi vuotta sitten ihan yhtä paljon aikaa kuin nytkin. En voi ainakaan lapsia syyttää. En vaan jotenkin ollut hiffannut asioiden syy-seuraus -suhteita. En varmaan myöskään ole pitänyt itseäni ja terveyttäni tarpeeksi arvossa. Olen saattanut jopa ajatella etteo sen väliä, minähän olen ihan terve, kunhan lapsilla on kaikki hyvin.
    Mutta se on väärä ajattelumalli, huomaan sen nyt kun voin itse niin paljon paremmin ja jaksan ja pystyn antamaan muillekin enemmän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s