Runrunrun

Juoksen koska silloin minusta tulee iätön. Minusta tuntuu ihan samalta kuin silloin kun juoksin katua alas kymmenvuotiaana. Juoksu on minulle ennen kaikkea vapautta. Melkein missä tahansa voi juosta. Ei tarvita pahemmin varusteita. Juostessani lepään itsessäni ja ajatuksissani. Niitä tulee ja menee ja jotkut ovat niin hyviä että ne jäävät. Juoksen aina yksin. Sekin on mitä suurinta vapautta. Oma vauhti, oma reitti.

Juoksen silloin kun huvittaa ja ehdin eikä väsytä. Se saattaa olla sunnuntaiaamuna klo 8 kuten tänään, koska olin herännyt jo tuntia aikaisemmin ja minusta tuntui että voisi jo vaikka mennä. Se voi olla viikolla töiden jälkeen tai se voi olla ruokatunnilla tai koska nyt sattuukin olemaan sellainen hetki. Minulla on ranteessa sykemittari joka on jännä vimpain lähinnä siksi, että voin sen avulla kotiin palattuani katsoa missä olen pyörinyt. Minua kiinnostaa jonkin verran onko kuntoni parantunut ja kuinka pitkän matkan menin, mutta siinä kaikki. Minulla ei ole juoksun suhteen mitään tavoitteita tai pakkomielteitä. Saatan joskus osallistua johonkin kilpailuun tai tapahtumaan tai sitten en.

Olen juossut säännöllisesti noin vuoden. Huomaan että se on suunnilleen sama aika, kuin olen ollut juomatta alkoholia. (Se on myös sama aika kun olen käyttänyt vain palashampoota nestemäisen sijaan, mutta tällä ei liene mitään yhteyttä juoksemiseen!) Eipä tarvi kuin juoda kaksi isohkoa lasia punkkua illalla niin ei huvita mennä aamulla juoksemaan. Näin se mulla ainakin oli. Mutta sitten taas kun käy säännöllisesti juoksemassa niin ei huvita juoda niitä punkkulaseja! Jotain tällaista olen huomannut. Kirjoitan tästä ihan pian lisää.