Keskeneräinen

Vähän kirjaimia tännekin. Jo pian pari kuukautta on julistettu vaan että Ei kiitos. (Se tosin pätee edelleen, ei mitään syytä muuttaa asioita.)

Katselin yhtenä päivänä tv-ohjelman, jossa hiukan yli kahdeksankymmentävuotias mies puhui  henkisestä kasvustaan. Toi on niin tylsä ilmaisu, mutta menköön. Hän kertoi että alkaa vähitellen kehittyä ihmisenä. Hän on nuoresta asti tuntenut suurta epämukavuutta sosiaalisissa tilanteissa, siis tällaisissa missä ollaan koolla, tuttuja ja tuntemattomia ja sitten pitäisi osata siellä kaikille jotain jutella tai ainakin olla luonteva eikä mielellään hikoileva ja tulipunainen jossain nurkassa.

No eipä mitään, nyt kuulemma alkaa sujua sekin. Harmi vaan että kutsut ja kekkerit alkavat käydä vähiin kun kansa kaatuu ympäriltä. Hautajaisissa täytyy tietysti hiukan seurustella myös, mutta tilaisuuden asettamat sosiaaliset vaatimukset ovat kuitenkin aika vähäiset.

Tämmöistä tämä siis ihan selvästi on. Aina on paljon kehitettävää ja opittavaa, ellei sitten täysin luovuta. En ole ajatellut. Ja älkääpä ottako väärin! Äkkinäiset voivat huudahtaa että ihan sama, mää oon tämmönen enkä muuksi muutu! Kauheita vaatimuksia! Eikö jo saa olla rauhassa semmonen kuin on? Minä ajattelen: kauheaa tuhlausta jos viisikymppisenä alkaa istua vaan sohvassa eikä eväänsä liikauta minkään uuden suhteen. (Tai sen puoleen vanhankaan.) Minulla on velvollisuus pitää itsestäni hyvää huolta, käyttää aivojani, liikuttaa kehoani, olla kiltti muille, tehdä parhaani.

Olen ikäni ollut melkoinen varmistelija ja suunnittelija.  Se ei sinänsä ole ollenkaan huono ominaisuus, vaan tuo paljon hyvääkin. Ongelmani on että se myös rajoittaa elämääni. Turhan usein menen käsijarru päällä vaikka tunnen olevani parhaimillani pitkällä suoralla, lauta pohjassa, ehkä hiukan toisia ohitellenkin.

Olen saanut viime aikoina nenilleni muutaman kerran tähän tyyliin: olen jännännyt etukäteen jotain juttua, tehnyt suunnitelman jaa varasuunnitelman, ehkä ihan miettinyt että mitä sanon sitten kun jne. Sitten tulee se jännä hetki, mikä se nyt ikinä on ollutkin. Kaikki menee eri tavalla. Valmistautumisestani ei ole mitään hyötyä. Kaikki menee paljon paremmin, selkeämmäin, helpommin kuin suunnitelmissani. Hötkyilyäni ja valmisteltuja vuorosanojani ei tarvittu. Piti vaan uskaltaa katsoa ja kokea. Kaikki meni hyvin, kaikki oli hyvin.

Toinen juttu on tämä: haen hyväksyntää muilta. Tavallaan en haluaisi myöntää tätä mutta on pakko koska törmään siihen koko ajan. En usko että tämä näkyy ulospäin (?) mutta rekisteröin tunteen itse. En tarkoita sanallista hyväksyntää. Ehkä tämä on miellyttämisenhalua. Tai ei, se on väärä sana. Kyseessä on tämän hyväksytyksitulemisen tarpeen kaveri, mikäs sen nimi nyt onkaan, semmoinen oonhan mää ihan ok teidän mielestä, riitänhän tällaisena?

Minulla on oma arvioini siitä mistä tämä on ainakin osittain peräisin. Olen yksi niistä joita on koulussa vedetty turpaan ja kiusattu. Se ei onneksi kestänyt kauan, mutta vaikutukset ovat olleet pitkäkantoiset. Olen oikeastaan tajunnut sen vasta joitakin vuosia sitten, kun olen yrittänyt tutustua itseeni.

Piti elää viisikymppiseksi että tajusi olevansa ihan kelpo henkilö vaikkei kukaan sanoisikaan sitä ääneen.

Sitten on tämmöinen kevyt sitoutumiskammo. Vai olisiko kuitenkin vaan haluttomuus sitoutua. (Ei näytä pätevän siihen, että elän edelleen tätä pitkää parisuhdetta, joka alkoi 1995.) Tähän kaikenlaisen sitoutumisen välttelyyn kietoutuu haluttomuus ”antaa itsestään”, tehdä ”kuten yleensä on tapana” ja suuri halu tulla ja mennä (lähes) miten itse mielin. Sen ei tarvitse tarkoittaa mitään dramaattista. En mää tuolla paina ympäriinsä epäilyttävässä seurassa rötöstellen, esimerkiksi. Olen onnekas: puolisoni tajuaa tämän tarpeeni eikä painosta, vaadi tai kysele. Hänelle on ok että teen asioita jotka eivät kiinnosta häntä tippaakaan. Ellei näin olisi, emme luultavasti olisikaan enää yhdessä. Minusta ihminen on ensisijaisesti aina yksilö ja yksin. Vasta sitten, jos niin toivoo ja hyvin käy, voi olla parina mutta molemmat erillisinä ihmisinä.

Olen vähitellen huomannut että monista asioista saa enemmän kun antaa enemmän, eikä lopeta kesken, karkaa paikalta ja keksi jotain muuta tilalle. Kun syventyy kunnolla. Joidenkin asioiden suhteen olen siis tietoisesti harjoitellut tätä. Ei taas tähänkään mennyt kuin jotain 50 vuotta tajuta. Nykyään minusta on ihan huippua että on asioita joita ei koskaan voi oppia täysin, joita ei milloinkaan kokonaan tajua, joiden suhteen on aina aloittelija tai vähintään keskeneräinen. Ihan liikaa on kaikkea sellaista mikä sunnitellaan tarkasti, vedetään läpi tietyssä ajassa yhdellä oikealla tavalla ja sitten on muka valmis, osaava, tietäväinen tai mitä vielä.

 

 

 

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Keskeneräinen

  1. Osui ja upposi taas kerran. Tunnistan asiat mistä kirjoitat ja itsellekin osittain tuttuja ajatuksia. Täytin tänä vuonna 50, joten nyt jos koskaan on hyvä pohtia…katsoa taakse- ja eteenpäin. Tykättävä itsestä ja pidettävä huolta. Ympärillä olevatkin sen tuntevat.
    Hyvää kesää sinulle!

    1. Susku, ympärilläolevat nimenomaan tuntevat. Ovat sanoneetkin jotkut että olet muuttunut. Aika hauskaa että alkaa saada juonen päästä kiinni vähitellen.

  2. Aamen! Mulle on ollut tosi huojentavaa tajuta että ihmiset oppivat ja oivaltavat koko ikänsä. Milloinkaan ei kai tulla valmiiksi. Tämän välillä unohtaa, sillä tuntuu että tänä päivänä monessa asiassa on mukana mekaanista suorittamista, nopeutta ja tehokkuutta. Kaikkeen olisi oltava vastaus ja nopea sellainen kiitos mielellään.

    Mulla myös taipumusta välillä suunnitella etukäteen asioita ja yrittää ikään kuin vähän ohjata että asiat varmasti menisivät hyvin. Useimmiten menevätkin hyvin ja tähän lopputulemaan kuljetaan yleensä luovemmalla ja hauskemmalla tavalla kuin mitä olin yrittänyt suunitella etukäteen. Ihankuin tämä olisi joku universumin pieni näpäytys, tyyliin ”lopettaisitkos nyt sen ylimääräisen suunnittelun, kiltti.” Yritän kyllä vähentää tätä suunnittelua.

    Ps. Olin viime viikolla Brysselissä lomalla. Onpa tosi suloinen ja kaunis kaupunki! Ja mäkiä piisasi. Täällä Tanskassa on ehkäpä tasan yksi mäki ja sekin on ihmisten käsin lapioima kuulemma 😀

    1. Anna, suunnittelu sinänsä ei minusta ole huono juttu ollenkaan. Sen sijaan sellainen jatkuva huoli tai se että haluaa varmistaa/varmistua että meneehän tää nyt kuten MINÄ olen suunnitellut…tai kuten kuvittelen että tulee menemään. Huoli, isommassa mittasuhteessa ahdistuskin asioiden edessä ei vie mitään parempaan suuntaan.

      haa, mäkinen Bryssel, oikein nähty! Tänä aamuna taas bussissa ajattelin että kyllä vaan tykkäänkin tästä kaupungista. Tää on sekava, sekainen, hullu, vaihteleva, pieni ja suuri samaan aikaan, muuttuva ja jämähtynyt kuitenkin, sekoitusuuni ja vaikka mitä. Kiva kun tykkäsit.

  3. Entäpä kymmenen vuotta aiemmin? Mitkä olivat neljänkympin tunnelmat? Minulla on ollut ”kriisi” jo muutaman vuoden. En jotenkin osaa edes kuvitella elämää nelikymppisenä, saati viisi- tai kuusikymppisenä? On ihanaa, että on ns. perusasiat kunnossa. Pari lasta, mies, lemmikkejä, taloa jne. Sitä miettii, että tätäkö tämä nyt on kymmenen vuotta. Yrittää pysytellä jaksavana niin kauan kuin lapset asuvat vielä kotona. Entä sitten? Tuntuu, että 10 vuoden päästä kaikki on taas mahdollista. Ellei sitten omat vanhemmat sairastu ja elämä ole heistä vuorostaan huolehtimista. Maailman epäoikeudenmukaisuus ja hulluus vihastuttaa, ärsyttää ja saa surulliseksi. Päässä pyörivät kysymykset: tässäkö tämä nyt oli? Ura, elämä, minä itse. Vaikeinta on vastata kysymyksiin kuka minä nyt olen ja mihin olen menossa? Vaikka olen aktiivinen, ystävistä suurin osa on kiireisiä omilla tahoillaan. Kaipaisin omaa samanhenkistä naisporukkaa. Eilen saunadokumenttia katsoessani ymmärsin, tarvitsen retkeily- ja saunaseuraa. Siihen suuntaan seuraavat kymmenen vuotta.. myös purjehtiminen kiinnostaisi. Ehkä nämä nuoruuden asiat pääsevät taas pikkuhiljaa esiin toiveina jälleen päästä omien asioiden tekemisen pariin. Pitäisi vain saada aloitetuksi. Muutaman elämänkriisin läpikäyneenä monet tuntuvat olevan erilaisissa aatoksissa. Itse koen olleeni vanha sielu jo nuorena.

    Näistä aatoksista hyvää sunnuntaita!

    1. Memme, kiitos kommentista. Aloin miettiä sen luettuani että mahtoiko kirjoituksestani saada sellaisen käsityksen että olisin jonkinlaisessa ”kriisissä” ja että se johtuisi iästäni. Näin ei kuitenkaan ole asia. Pyöreät vuodet (ihan mitkä hyvänsä) eivät minulle ole sen tärkeämpiä kuin muutkaan. On aivan sama onko 47 vai 50 vai 52. Jonkunlainen ”kriisiajattelu” syntyy mielestäni siitä, että (länsimainen) ajattelu korostaa ikää ja tasakymppejä on alettu juhlia. Ylipäätään minusta tuntuu että moneen elämään täysin luonnollisesti kuuluvaaan asiaan liitetään nykyään (mistä alkaen, en osaa sanoa) liitetään ajatusta suuresta mullistuksesta ja kriisistä. Tällaisia asioita on esim. omien vanhempien kuolema ja vaihdevuodet.

      Minusta on suuri helpotus (ja mahdollisuus!) ettei tiedä mitä on 10 vuoden kuluttua, tai edes huomenna. Minulla ei ole listaa asioista joiden pitäisi olla hyvin jotta voisin olla onnellinen. Ei omia tai varsinkaan muiden asettamia paineita siitä miten elämäni tulisi sujua. Tätä pidän tärkeänä. Tätä olen noudattanut ja tästä en koskaan tule luopumaan: ei ole yhtä ideaalia jota kohti pitäisi mennä, ei ole asioiden ”oikeaa järjestystä”, ei ole ”oikeaa tapaa elää” . Uskon että tuntisin suurta tyhjyyttä ja riittämättömyyttä jos minulla olisi joku kaava johon minun pitäisi sopia.

      En ole omasta mielestäni tehnyt elämässäni mitään erityisen radikaalia, mutta olen saanut joskus kommentteja että ”no kai noinkin voi sitten elää”. Sävynä sellainen ”…paitsi että on toi nyt aika outoa.”. Olen tehnyt asiat ehkä eri järjestyksessä ja eri tavalla kuin monet, olen lähtenyt pois Suomesta, olen mennyt ”oikeisiin töihin” vasta 43 -vuotiaana. On siinä monelle paheksumista, heh. Mutta ainakin olen täysin vapaa sellaisesta tunteesta ettei elämällä olisi muka minulle enää mitään tarjottavaa tai että nyt kun” rastittanut” nämä kohdat niin elämäni on valmis.

      Minua ajaa uteliaisuus ja vahva tunne siitä että lähestulkoon kaikki on mahdollista. Ei sen tarvitse olla edes totta, paljon tärkeämpää on että siltä tuntuu. Mun ei ole vaikea aloittaa asioita joita kohtaan tunnen paloa. Vaikeampi on lopettaa kun haalin niitä joskus aika paljon. Se että joka vuosi olen yhden vuoden vanhempi on kohdallani tuonut ainakin tähän asti vain hyvää. Ehkä tämä jossakin kohtaa kääntyy, jos vaikka sairastun vakavasti. Ihan hyvin voi olla etten sairastukaan, joten en sitä nyt mieti.

      Olet varmasti oikeilla jäljillä kun mietit kuka olet ja mihin matka. Olemme kaikki erilaisia ja voi olla että tämä on sinusta huono neuvo mutta annan sen silti: Ajattele tätä vain itsesi kautta. Älä ajattele kuka olet suhteessa siihen tai tähän, tähän tai tuohon ihmiseen. Unelmoi omia unelmiasi, älä muiden. Älä mene sinne minne muut olettavat jos se tuntuu sinusta väärältä.

    2. Siis Memmelle terkkuja, kirjoitin äsken väärin. Retkeilyseuraa siis jos kaipailet, jos sattuisimme asustelemaan jossain lähimainkaan samoilla alueilla.

  4. Tunnistan itsessäni samoja kaikuja. Onneksi nyt nelikymppisenä alan vihdoin päästä langalle siitä, kuka olen. Se on mahtavaa ja vapauttaa tekemään enemmän, olemaan enemmän se, joka on. En olisi uskaltanut moista edes unelmoida. Jotenkin myös olen tajunnut sen, että olen juuri se, joka olen halunnut aiemmin jo olla, ei vain ole ollut mahdollisuutta eikä uskallustakaan. Aika jännää tämä elämä.

    Memmulle terkkuja, että täällä olis retkeilyseuraa! Aina silloin, kun kotoa lasten luota pääsee lähtemään siis.

  5. Kaipa se 50 on jonkinlainen rajapyykki, kun itsekin muistan silloin miettineeni että ”Tässäkö tämä nyt oli ?” ja kuitenkin elämä on parhaimmillaan. No, SEN huomaa sitten vasta myöhemmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s