Ohoi

IMG_20170421_201949

Luin kirjan. Se oli kirjoitettu niin hirveästä aiheesta ja niin hirveän hyvin että hirvitti. Enimmäkseen luen nykyään muuta kuin romaaneja. En oikein osaa juuri nyt juttuja jotka eivät ole totta. Olen totuutta etsivä tosikko.

Mieheni äänestää huomenna. Hänen suosikkinsa ei ole minun suosikkini, mutta näissä vaaleissa minulla ei ole sanan sijaa. Tulos jännittää ja kiinnostaa silti kovasti.

Esikoiseni täytti eilen 18. Se on minusta enimmäkseen hämmentävää. Hänestä itsestään se on hiukan kiusallista, sillä hän ei suuremmin haluaisi tulla aikuiseksi. Meidän maailmamme on kova ja julma ja tyhmä. Puhumme paljon siitä miten se voisi olla erilainen, mutta kuulostan omastakin mielestäni kornilta koska en oikein osaa todistaa olevani oikeassa. Kahdeksantoistavuotiaita on monenlaisia. Rakastan omaani ja tuen häntä jatkossakin ihan kaikessa missä tarvitaan. Monessa tarvitaan.

Olin taas paastolla, vain neljä päivää tällä kertaa. Puristien mielestä tällainen ei ole oikea paasto, mutta paskat siitä. Neljä, viisi päivää vihannesmehuilla ja vedellä tekee minulle ihmeitä monella tasolla. Päätään nostaneet nivelkivut ovat taas poissa, kasvojen iho ja silmät kirkkaat, vatsa litteä ja hiljainen. Mieli tasainen, rauha päässä.

Olen ommellut viime päivien aikana viidet housut (yhdellä ja samalla kaavalla), kaksi mekkoa, kolme paitaa, yhden topin. Jälki paranee vähitellen. Opin tekemällä. Asiat ovat muuttuneet siitä kun peruskoulun käsityötunnilla surautin (vahingossa) ompelukoneella opettajan sormen läpi.

 

 

Mainokset

Näinä aikoina

 

Näinä aikoina kun hengestään voi päästä yllättäen – mikä luonnollisestikin on ollut totta aina ja iäti, nyt vaan konstit ovat monet  ja mahdollisuus vaanii (miltei) kaikkialla – niin….

…nautin aivan kauheasti niistä hetkistä kun….

…ei tapahdu….yhtään…mitään, ei niin kerrassaan mitään…ehkä vesipisara putoaa jostakin johonkin…

…ja tuntuu että tylsyyteen ihan kuolee.

Kuolen siihen mieluummin kuin moneen muuhun riesaan.

Haluan kertoa

IMG_2011_03_12_0769

Haluan vain kertoa että

  • puissa on silmuja.
  • minulla on todella ihania ystäviä. Emme voi nähdä usein, mutta tiedän että he ovat.
  • olemme vanhempina tehneet pari fiksua päätöstä viime aikoina, vaikkei aina tunnu siltä että se olisi ylipäätään mahdollista, tai että ylipäätään vanhempana olossa olisi mitään suurempaa järkeä tai riemua.
  • tottumus todellakin on toinen luonto. Kun nousen, avaan suuren ikkunan, venyttelen sen edessä, hiljennyn. Ei tarvitse erikseen miettiä haluanko, vaan joka aamu teen sen tai voin huonosti joka tavalla.
  • tyyneyttä voi oppia ja lisätä tietoisesti. Sen harjoittaminen ruokkii itseään. On ihmeellistä huomata voivansa olla kuin tyyni järvenpinta vaikka tuulee ja salamoi.Se ei ole tilanteesta karkaamista tai tosiasioiden kieltämistä, se on niihin suhtautumista.
  • olen alkanut taas käyttää mekkoja. Tuli sellainen olo. Oikein semmoisia Kylli-täti -kaapuja ja sitten sellaisia toisenlaisia. Ei kummiskaan liian hienoja eikä sieviä.
  • ompelu kiinnostaa taas ihan kamalasti. Se ikivanha ajatukseni siitä että tekisi kaiken tai melkein itse…(eikä sitten kuitenkaan tee kuin sukat jalkaansa ja topin joka kinnaa kainaloista tai kiertää saumoista.)
  • olen näemmä lakannut ottamasta valokuvia oikealla kameralla. Joskus käy niin, eikä se ole kovin vakavaa. Tuskin lopullistakaan.

Kuuluisa

2011_11200005

Luin että eräs nainen on ”kuuluisa siitä että kasvatti oman, luonnollisen harmaan hiusvärinsä näkyviin”.

”Kuuluisa”? Tätä aikaa! Kuolen nauruun.

Ehkä itsekin olen rohkea rajojen rikkoja, ehkä suorastaan kuuluisa? En vaan ole tajunnut tätä vielä. Radikaalien listoille pääsee nykyään niin pienestä että ihan heikottaa.

Päässäni hiljaista

Paljon helpommalla pääset arjen tilanteissa kun sanot vaan että:

– ihan hyvää kuuluu (itselle, lapsille, puolisolle, kenelle vaan)

– otetaan vaan toiset /kolmannet/neljännet/xxxxxx

– joo mäkään en todellakaan oo aamuihminen

-taas on tullut muutama kilo joulusta/vauvasta/tähän joku syy

-se oli tosi hyvä, tuskin maltan odottaa seuraavaa jaksoa! (tv-sarja josta et ole kuullutkaan mutta jota kaikki katsoo)

-olen jo aloittanut/taustatyö on käynnissä (työstä joka sinulle on annettu ja josta et tajua mitään tai halua/jaksaisi tehdä)

-en tiedä, en asu täällä (kun kysytään tietä jonnekin)

-minä maksan koko paskan (kun aletaan ynnämään mikä on kenenkin osuus ravintolalaskussa)

-olkaa hyvä, tässä, haluatteko muuta? (kun tullaan pöllimään kassia/lompakkoa jne.)

Nyt vaan aukomaan suuta ohjeiden mukaan! Aina ei tosin saa suuta auki olleskaan. Siitä kertoo Eppujen Arkussa vainaan (olin ihan unohtanut sen). ”Miksi mun suuni on sanaton….”

 

Ihan jotain muuta

2011-01-19-13-34-12

Melkein mikään ei ole koskaan sellaista kuin luuli etukäteen. Se on aina hienompaa, kauheampaa, helpompaa, yksinkertaisempaa. Joskus niin hirveää ettei olisi koskaan voinut aavistaa.

On asioita joihin en olisi ryhtynyt jos olisin tiennyt. En ole aina tajunnut ettei minusta ole, etten minä pysty, ettei se vaan jumalauta ole minulle. Sitten on naurettavan helpoiksi osoittautuneita juttuja, joita olen pelännyt turhaan tunti-, päivä- tai jopa kuukausikaupalla.

Paljon sitä uskoo ja toivoo ja etukäteen kuvittelee. Lopulta kaikki onkin erilaista. En ole aivan varma onko se nyt sitten hyvä vai huono asia.

Taas mielessä, aina mielessä

img_20160817_160540

Juuri nyt tarvitsisin Japania. Tarvitsisin sitä oloa mikä minulla siellä oli, molemmilla matkoillani. Monet ihmiset ovat tyytyväisiä kaikkialla missä ovat. Sitten on muita. Japanin mielentilana voi tosin saavuttaa ainakin jollakin tasolla vaikka matkustaminen ei nyt onnistu.

Pinterest -tilinikin näyttää olevan tavalla ja toisellakin täynnä Japania. Sitten on kaikenlaisia mukavia sivustoja, kuten tämä – monenmoista jännää ja kiinnostavaa.

Japani on hiukan kuin mieleni pakopaikka. Mikä on teidän? Ehkä se ei ole paikka ollenkaan, ehkä se on kirja tai vaikka vain ajatus.